Diagnoosi. Masennus. Ja keskiviikkona sain diagnoosin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta.
En sano et tuli yllätyksenä. En tiiä miltä musta tuntuu, kun psykologi sanoo että uskoo mua, ottaa puheeni vakavasti ja haluaa auttaa. Jotenkin pelkään koko tilannetta, ahdistun siellä mielettömästi vaikka se on oikein mukava ihminen. Välillä tuntuu siltä, että pelkään elämää kokonaisuudessaan. Ei nyt ehkä sentään, oon vaan kadottanut sen "se on vain elämää" -asenteen. Välillä tuntuu siltä että mun mieli huijaa mua, ja että mulla ei ole tarvetta tai oikeutta helpotuksen hakemiseen. Kaikki, mitä kerron psykologille kääntyy mun päässä mua vastaan ja mitätöi tunteet. Se saa mut kyseenalaistamaan oman tahtoni. En tiiä, haluanko edes apua, vai vaan tulla jätetyksi rauhaan.
Ja tämä prosessi alkoi vähän niinkuin vahingossa. En tiiä tuntisinko oloni turvallisemmaksi, jos kukaan ei vieläkään tietäis. Lukion alkuhuuman jälkeen lähtenyt mielialan vapaapudotus ei ole ainakaan avannut kuvainnollista laskuvarjoaan.
On niin itsekäs fiilis aina kun aion puhua itsestäni. Vihaan puhua itsestäni vakavalla tasolla koska siitä tulee aina kauheen turvaton ja valittaja ja "firstworldproblems" -olo. Tai sitten en osaa selittää asioita oikein ja sotken taas oman mieleni silmukoille.
Masennus on tehnyt musta väsyneen, eristäytyvän, ahdistuneen, laiskan, mielipiteettömän, avuttoman, antisosiaalisen, hämääntyneen, kiusaantuneen ja kiusallisen, sosiaalisia tilanteita pelkäävän ja karttavan sekä äärimmäisen itseinhoisen. En tiiä onko hyvä ajatus kirjottaa siitä blogiin mutta enempää yksityiskohtia en ainakaan jaa. Tää on vaan kokeilu - jos se helpottais mun oloa. Justjust.
Kai se diagnoosi on todiste siitä etten ole ihan hullu - tai päin vastoin? Ainakaan en ole luulosairas. En sano että diagnosoimattomat olisivat luulosairaita - tarkoitin tällä vaan itseäni. En pyydä myötätuntomyrskyä, en toivo sitä. En oikeestaan haluis et muut suhtautuis juurikaan eri tavalla tän takia, paitsi ehkä yrittäis ymmärtää edes vähän sitä, kuinka helposti ahdistun ihmisten seurassa. En tiedä yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu - haluan vaan pysäyttää ajan ja olla. Tai ehkä en. En tiedä. Hämmennys. Mut taidan tietää, mitä odotan.
Tässä biisissä on niin täydelliset lyriikat, etten osaa valita vain yhtä säettä.
Tässä biisissä on niin täydelliset lyriikat, etten osaa valita vain yhtä säettä.
When everything has turned to black and you don't know where to go,
you need something to justify your soul
Silences are broken, confidence is gone,
when everything you're holding on to falls
All the people selling truths on every corner now
they wait until the fear has knocked you down
All the rules are changing now, you're living in sin,
everything around you's caving in
All you're holding onto's slipping like water through your hands
Far off in the distance, somewhere you can't see,
allegiances have formed your destiny
Opposition all around feeding off your soul,
trying hard to swallow up your hope
And the demons all around you waiting for you to sell your soul
ps anteeksi tämä postaus oli aika scheiße :d
Over and out.
