Unelma

Euforia. Adrenaliini. Mieleni tulvii täyteen niitä. Olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Estradilla, näyttämöllä, ihmisten edessä. Vihdoinkin. Astelen eteenpäin ja huudan jonkun toisen tuskaa, itken jonkun toisen kyyneliä, kadun jonkun toisen tekoja. Olen joku toinen. Tämän ohikiitävän hetken ajan saan unohtaa itseni, olla jonkun toisen luomus, kertoa hänen tarinansa. Saan unohtaa arjen huolet, omat ajatukseni, oman itseni, oman elämäni.
     Se hetki, kun parrasvalot syttyvät, se hetki, jona astun lavalle, kun aivoni taistelevat jäätymistä vastaan, muististani tulvii vuorosanoja, muutan olemukseni henkilöksi, jonka tunteita tulkitsen. Se hetki, kun adrenaliini lähtee virtaamaan, sydämen syke kiihtyy, lihakset jännittyvät. Se hetki on elämän hetki. Sinä hetkenä olen elossa. Aistini ovat vireät, ajatukseni virtaavat mielettömällä vauhdilla veren kohistessa suonissani. Alituinen valppaus. Olen hereillä. Olen elossa. Tämä on elämistä. Tätä minä rakastan. Tämä on unelmani. Näytellä ikuisesti.
     Esiintyessä sieluni laulaa. Laulaa onnesta, siitä onnesta, joka tulvii mieleeni ollessani lavalla. Hymisee surusta, joka sykkii takaraivossani, koska tiedän, etteivät nämä euforian hetket kestä ikuisesti. Hyräilee hahmostani, jota rakastan. Nautin siitä, että esiintyessäni katsojat eivät näe minua, vaan hänet, jota esitän. Nautin siitä, että he uskovat hänen tarinaansa. Nautin siitä, että ihmiset ymmärtävät häntä. Eniten nautin kuitenkin mahdollisuudesta todistaa kykyni, taitoni, intohimoni tätä kohtaan.
     Seikkailuni lavasteissa, musiikin sointi ympärilläni, toisten näyttelijöiden huumori. Nämä ovat asioita, jotka harjoitusten aikana lumosivat jokaisen soluni. Ne valmistivat minua päämäärääni, kutinaan vatsanpohjassa, suloiseen siivuun suosiota. Olemme kaikki hyviä, olemme kaikki valmiita esiintymään.
     Sydämeni syke, korvieni sointi, kehoni varmat liikkeet. Valo osuu kasvoihini. Tämän hetken tahdon muistaa ikuisesti.

☮ver and out.

Vihreä

Miksi kaikki on niin vaikeaa? En yksinkertaisesti ymmärrä nykyihmisen alituista taantumista. Kukaan ei ole enää kiinnostunut taiteesta ja taidoista, tärkeätä on vain raha,raha,raha. Raha ja ulkonäkö. Yhteiskunta on sairastunut anoreksiaan, turhamaisuuteen, ahneuteen, jopa pahuuteen. Millä tahansa musiikilla pääsee pinnalle, jos on hyvä vartalo ja kauniit kasvot. Aivoton jumputus ja kolme seksikästä sanaa, ja olet tehnyt hittibiisin. Suosittu musiikkivideo syntyy vähäpukeisuudella, bileillä, alkoholilla ja - tietysti - seksillä. Media on pilaantunut, ihmiset ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan. Eri tyylilajeilla julkisuuteen pyrkiviä muusikoita haukutaan, pilkataan, sabotoidaan. Heidän mahdollisuutensa pilataan, taiteellisuutensa heitetään nurkkaan, taitonsa tönäistään kuraan. Toisin pukeutuvia lokeroidaan, kutsutaan friikeiksi, syrjijtään, pilkataan, ollaan ennakkoluuloisia. Käsketään muuttumaan samanlaiseksi kuin kaikki muut, osaksi massaa.
    Minä en halua. En halua muuttua siksi harmaaksi massaksi, jonka ainoat seikkailut käydään betoniviidakossa. Minä vaeltelen metsässä, sen vihreyttä maistaen, väriloisto lähes kirvelee silmiäni, raikas tuoksu saa ihoni kananlihalle. Kaikki tämä vihreä, johon luotan ja jota rakastan,. En osaisi kuvitella elämää ilman sitä ihanuutta, tuulenvireitä hiuksissani, auringonsäteitä ripsissäni. Metsä ja sen vihreys, ne ovat minun turvasatamani, minun pakopaikkani, minun taivaani. Elämä ilman luontoa ja sen vihreyttä olisi tyhjää ja haurasta. Kuin ilma vailla happea, meri vailla rantaa, kesä vailla kukkia. Kauneutta - todellista kauneutta - ei ole kokenut, jos ei ole ikinä nähnyt metsää, sen kesyttämätöntä vihreyttä.
    Ja samat ihmiset, jotka sitä kauneutta eivät hahmota, tuhoavat sitä kiihtyvällä vauhdilla niiltä, jotka sen tuntevat, sen kaikki värit, kaikki ulottuvuudet, kaikki ailahdukset. Sen vihreyden aistikkuuden, sinisen syvyyden, ruskean maan hyräilyn, puiden kuiskimat tarinat, lehtien helähtelyn toisiaan vasten. Kaikki se, mitä jotkut ovat vailla, kaikki se sielukkuus, löytyy metsän sylistä.

Sen vihreydestä.

☮ver and out. ✌