Kuinka paljon on puolet äärettömästä?

Viime aikoina oon ajatellut paljon sitä, miten tärkeää osaa ystävät näyttelee mun elämässä. Ja varmasti myös suurimman osan muista ihmisistä (ja miksei eläimistäkin). Se, että tietää jonkun tahtovan olla seurassasi, jonkun luottavan suhun, välittävän siitä, ootko elossa. Se, että voi jakaa toisen ihmisen kanssa niin ilot kuin surut, on kantava voima. Kaikilla on ystäviä, enemmän ja vähemmän täydellisiä. Tässä asiassa tunnen olevani tosi onnekas. Tänään just Kaisan kanssa vastattiin toisillemme miksi ollaan omasta mielestä ystäviä ja mikä on parasta toisessa.
Minä vastasin ensin:

" Sä oot mulle paras, koska oot just sopivan samanlainen kuin mä, ja kuitenkin niin erilainen. Unelmoidaan sanoista asioista, harrastetaan ja tykätään samoista jutuista, ollaan yhtä anti-hikkejä (:D), tykätään samoista pojista (hemmetti soikoon!), ihkutetaan samaa musaa, jaetaan outo huumorintaju ja maailmankuva, fanitetaan samoja tyyppejä. Jaetaan niin paljon samoja ajatuksia ja muistoja. Oot ollut todistamassa valtaosaa mun elämän käännekohdista ja auttanut kehittymään nykyitsekseni. Oot kestänyt pahimmat vaiheeni ja hämärimmät hetkeni. Sun kanssa voin olla täysin rennosti, ei tarvi edustaa (kuten oot huomannut) tai miettiä mitä sanoo, mitä tekee, miltä näyttää. Meillä on ollut oma osa vaikeuksia ja riitoja, mutta tässä ollaan. Tänään sen taas huomas, kuinka sun kanssa ei tarvi miettiä mitä tekee, meillä riittää puhumista muutenkin. Sun kanssa voi derpata ja puhua syvällisiä, nauraa ja itkeä. Sun kanssa aikaa viettäessä elämä tuntuu niin paljon valosemmalta. Jos oon sulle edes puoliksi yhtä rakas kuin sä mulle, oon tyytyväinen. Kuinka paljon on puolet äärettömästä? Jos siis pitäisi valita se, mikä on sussa parasta, vastaus olisi se, että olet sinä. ♥ "

Ja Kaisan vastaus:

" noh, ihan kuin planeetoilla on kuut, tiikerillä raidat ja minulla huono huumori, samalla tavalla sä ja mä KUULUTAAN ystäviksi. Tossa pari vuotta sitten ei oikeestaa ees oltu kauheesti väleis mutta, se kuuluu elämään ja kasvamiseen. Ei aina voi mennä täydellisesti. Mutta kuitenki tiesin että viel tullaan olemaan hyviäkin ystäviä. Niiku sanoin, se on väistämätön fakta ja kirjoittamaton sääntö. Yritä vaa karata saakeli, tuut kuitenki takas, niiku mäki tekisin ja se on hyvä. Oot nimittäin mun paras kaveri, joko yli 5 vuotta.♥  Parasta sussa on se, että oot TOLLANEN ♥ not only adjectives can describe "

     Tiedäthän, kuinka ihanaa se on, kun joku kehuu sua. Vaikka et myöntäsi sitä, olisit hämilläsi, et edes välttämättä usko kehuja. Silti se tuntuu jossain sydämen pikku sopukassa niin käsittämättömän ihanalta, kuin saavuttaisi jotain kauan odotettua. Kehujen saaminen on aina piristysruiske.
     Ihaninta on kuitenkin se, kun yhtä hyvä olo tulee ylistäessä jotakuta itselle tärkeätä. Se on ystävyyttä, kun haluaa kertoa toiselle kaikki tämän hyvät puolet, kertoa siitä, kuinka tärkeä on itselle, kuinka toinen parantaa elämääsi.
     Aito ystävyys ei riipu ulkonäöstä, sosiaalisesta asemasta, perheestä, uskonnosta, pukeutumistyylistä, musiikkimausta, harrastuksista, koulutodistuksesta, yhdessä vietetyn ajan määrästä, nimestä, sukupuolesta, iästä, yhteisistä asioista... lista jatkuisi loputtomiin. Mutta kaikki nämä ovat pikkuseikkoja. Oikeasti tärkeitä asioita ovat esimerkiksi molemminpuolinen luottamus, toiselle parhaan toivominen ja rehellisyys. Lukekaa mun ja Kaisan viestit ja näette kummankin käsityksen aidosta ystävyydestä.

     Aito ystävyys ei katoa kokonaan koskaan. Kaisan kanssa ollaan tunnettu yli 7 vuotta. Kolmannelta luokalta aina seiskan alkuun oltiin erottamattomat, paita ja peppu. Seiskaluokalla jostain syystä etäännyttiin toisistamme, oltiin reilun vuoden ajan suurin piirtein moikkausväleissä ja epämukava hiljaisuus vallitsi välillämme katkonaisten juttelunpätkien välissä. Pelkäsin sitä Kaisan mennessä eri luokalle. Pelkäsin Kaisan menettämistä. Siihen aikaan pelkäsin, että meidän ystävyys voi olla tuhoon tuomittu.
     Asian pointti on se, että lähennyttiin uudestaan. En tiiä miten se tapahtui, mutta ysiluokkaan mennessä Kaisa ja mä oltiin jälleen kuin ananas ja kookos. Ja tiedän että vaikka mitä tapatuis ja vaikka etäännyttäis, kadotettais toisemme, löydettäis aina takaisin.
     Aito ystävyys on toisen vikojen ohi katsomista ja hyviin puoliin keskittymistä. Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana ja voi tuntua että ystävä on täysin eri ihminen kuin ennen. Kuitenkin, vaikka muutos olisi kuinka iso, jossain siellä on edelleen se sama 8-vuotias pikkutyttö, jonka viereen opettaja laittoi sinut istumaan. Kaisan kohdalla voin sanoa, että varmasti kumpikin on tapaamishetken ja nykyhetken välillä muuttunut järkyttävän paljon. Kaisa on silti sama kaunis, vilkas ja hassu tyttö, jonka kanssa pelasin sims 2:sta ja söin... no, mitä vaan. 
     Jos ihmisellä ei ole yhtäkään luottamuksen arvoista ihmistä... En halua kuvitella sitä tunnetta. Mutta vaikka tuntuisi siltä, ettei koskaan tule tapaamaan ketään, se on aina mahdollista. Jossain täällä on joku, joka kaipaa juuri sun ystävyyttä. Kun löydät jonkun, ja tajuat, että haluat olla hänen ystävänsä, nautit hänen seurastaan. Kun sinulla on joku, joka välittää ja haluaa viettää aikaansa seurassasi.. se, lukija hyvä, on aitoa ystävyyttä.

Hän sai mut laulamaan, hän antoi mulle sävelmän

Kaikille mun ystäville: kiitos, että jaksatte mua (jos siis jaksatte). ♥

✿ver and out.