Ei ole mitään tähdellistä asiaa, mutta blogifiilis iski ja nyt näpyttelen.
Eihän kaiken mitä sanoo tarvitsekaan aina olla niin mahtipontista
tai tärkeää
tai edes kovin kiinnostavaa.
Minä olen yleensä hiljaa, koska en keksi mitään mielestäni
muita kiinnostavaa sanottavaa.
Tai sitten en vain halua puhua.
Jos se pääasia onkin se, että sen uskaltaa sanoa,
senkin uhalla ettei kaikkia kiinnosta.
Eka jakso on lukion seniorivuotta lusittu, jees.
Koeviikolla en lukenut juuri mitään, tai no ollenkaan.
Silti filosofiasta 9 ja elämänkatsomustiedosta 10.
Machoa.
Toka jakso alkoi ja toi mukanaan kaksi filosofiankurssia,
joita tarvitsen,
matematiikkaa, jossa hiketän,
englantia, jonka osaisin silmät kiinni ja siksi tylsistyn,
ja paras kaikista:
teatteriproduktio
täynnä loistavia persoonia.
Syysiltojen pimeys ja tähtitaivas olivat tervetulleita.
Olen monena iltana tuijottanut ikkunasta ulos,
kaivannut kuuta,
tai kenties kuuhun.
Kerran näin sillä kasvot, se hymyili seesteisesti kaukaisuuteen.
Kynttilä- ja villapaita- sekä -sukkasää.
Olen elementissäni.
Pimeyden mystisyys ja salaisuudet lumoavat mieleni.
Uppoan kuvitelmamaailmaani yhä useammin.
Todellisuus ei viehätä minua.
Haluan astua mielikuvitukseeni
piirtämällä,
maalaamalla,
kuuntelemalla kaunista,
pehmeää kitaramusiikkia,
kuten tämä tässä.
Se on jokaisen ansaitsema mutta useiden väärinkäyttämä.
Se on epäreilu, päättyy liian nopeasti, se on heikko ja toisen vietävissä, muttei omistettavissa tai käytettävissä.
Se on osa suurempaa kokonaisuutta, mutta tarvitseeko tähän kokonaisuuteen todella jokaista?
Se on köyhä, kylmä, karu ja ilkeä, pilkallinen, turmeltavissa.
Se on kaunis, kiehtova, ihmeellinen kipinä.
Se on ahne, itsekeskeinen ja itsepäinen.
Se rakastaa ja kunnioittaa omistajaansa, mutta jää toisinaan vaille vastakaikua.
Se suojelee itseään, taistelee vastaan, mutta lopulta aina häviää kuoleman saapuessa korjaamaan elämän kypsyttämän hedelmän.
Mitätöikö häviäminen kaiken, mitä sitä ennen on tapahtunut, kaiken työn,
kaikki ne vuodet,
kuukaudet,
viikot,
päivät,
tunnit
tai minuutit?
Ovatko ne turhia lopputuloksen myötä?
Löysin pitkän kaipauksen jälkeen havainto-/pohdintavihkoni. Tän kirjoitin huhtikuun lopussa, kun olisi pitänyt lukea biologian tai espanjan kokeisiin. Oh well. Luvassa varmaan yks maailman kaunein kappale.
Mitä näistä tekisit? Entä minä? Voiko jollakulla oikeasti olla niin upea auttamisen tarve että keksivät tällaisia tekoja hetken sattuessa kohdalle? Kenties he etsivät tilaisuuksia olla hyvä ja antelias, eikä se ole yhtään huonompi asia. Ehkä joku päivä teen jotain yhtä inspiroivaa. Se on täysin ymmärrettävää, ettei aina osaa tai tajua auttaa tai edes välttämättä halua. Mutta jokaiselle meistä tulee eteen tilaisuuksia joissa saa mahdollisuuden tehdä valinnan ja auttaa tai piristää muita ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia. Nämä kuvat saivat minut ajattelemaan. Mikä on se tilanne, jossa voin ylittää sen kynnyksen vaivautua auttamaan toista tai saamaan hänet hymyilemään?
Viime päivien ajan oon pohtinut ja surrutkin erään loistavan näyttelijän, Cory Monteithin, poismenoa. Coryn kuolemasta onkin puhuttu paljon, spekuloitu mahdollista yhteyttä Coryn aiempaan päihderiippuvuuteen ja säälitty tyttöystävä Lea Micheleä, josta olisi kahden viikon päästä tullut vaimo. Juttu on mun mielestä ihan karmea, sydäntä riipaisee kuinka helposti toisen onni ja koko elämä voi pirstoutua sirpaleiksi.
Jo valmiiksi kamalaa asiaa pahentaa Westboro Baptist Church -nimisen Kansasilaisen äärifundamentalistisen kirkonlahkon asiaton ja julma vihapuhe. He aikovat mennä osoittamaan mieltään Coryn hautajaisiin kyltein, joissa sanotaan Jumalan vihaavan homoja ja kiitetään Jumalaa Coryn kuolemasta. Twitterissä ryhmä on kirjoittanut vihakirjoituksia Corysta, koska tämä puolustaa homojen oikeuksia ja vastustaa rasismia, ja sanovat karmeita asioita kuten "God hates fags" ja "He deserved to die". He ovat jopa kehottaneet Leaa ja Coryn perhettä ja ystäviä tekemään itsemurhan, koska se "puhdistaisi Amerikkaa".
Tuollainen käytös on mun mielestä niin sanoinkuvaamattoman asiatonta, hävytöntä, julmaa ja moraalitonta, että... en löydä edes sopivia sanoja kuvaamaan inhoani. Kukaan näistä Coryn muistoa tahrivista ihmisistä ei tuntenut Corya. Heillä ei ole mitään syytä tai oikeutta vihata Corya. Eikä hän ole suinkaan ainoa joiden kuolemasta nämä "Jumalan valitsemat" ahdasmieliset ihmiset ovat iloinneet. Useiden USA:n sotilaiden hautajaisiin on kerääntynyt WBC:hen kuuluvia ihmisiä, jopa lapsia, osoittamaan mieltään "saastuneen maan" puolesta taistelleen ihmisen omaisille, julistamaan tämän kuoleman olleen oikein ja hyvä asia. Vastustan kyllä sotaa ja väkivaltaa, mutta nämä miehet ovat antaneet henkensä suojellakseen isänmaansa asukkaita, viattomia ja vähemmän viattomia. Myös WBC:n jäsenet ovat säästyneet heidän ansiostaan sodalta. Mutta WBC:n kannattajat sanovat, että "Jumala on Amerikan terroristi", ja että terroristi-iskut ja luonnonkatastrofit ovat Jumalan rangaistus homoudesta, juutalaisuudesta, muslimiudesta jne.
En ole itse uskonnollinen, mutta sen verran tajuan, että WBC joko vahingossa tai tahallaan tulkitsee Raamattua käsittämättömän julmasti. Perätön viha sekä ahdaskatseisen ja rasistisen näkemyksen levittäminen ei ole ainakaan kristinuskon minulle opetetussa versiossa Jumalan työtä tai sen kunnioittamista. Päin vastoin, toisten rakkauden kieltäminen ja tuomitseminenhan on väärin, eikö? Jumalan nimessä toimiminen ei ole aina täysin puhtoista - vai onko se oikein mennä kertomaan kuolleen ihmisten omaisille, kuinka loistavaa oli päästä eroon siitä ihmissaastasta? Sitä minäkin.
Mitä WBC sitten saa asiasta irti? He uskovat olevansa valittuja, aivan kuten mikä tahansa muu kristinuskon lahko tai melkein minkä tahansa muu uskonto. He luulevat ansaitsevansa käytöksellään menolipun taivaaseen, ja kokevat siksi olevansa oikeutettuja tuomitsemaan kaikki muut helvettiin. Heidänlaistensa ihmisten takia maailmassa ei välttämättä koskaan tule olemaan tasa-arvoa.
Mua myös harmittaa muiden kristittyjen puolesta, tämä ääriryhmä taas pilaa koko uskovaisten mainetta, vähän niin kuin Päivi Fiksu Räsänen. Mulla ei ole mitään uskontoa tai uskovaisia ihmisiä vastaan, ja juuri sen takia harmittaa kun jotkut käyvät aukomassa päätään ja julistamassa epäsuosioon johtavia mielipiteitään laskien kaikkien arvoa. Huomaavaisuus, lähimmäisistään huolehtiminen ja Jumalan rakkaus eivät voi olla motiiveina uskoon pohjautuvassa, täysin turhaan ihmisten mieliä pahoittavassa ja inhoa sekä torjuntaa pursuavan vastareaktion aiheuttavassa, asiattomassa ja ahdasmielisessä vihapuheessa.
Kuvan otin Tukholmassa.
Olen puhunut. Ja kyllä, kirjoitin tän puol viideltä aamuyöllä iPhonen appilla koska aivoissa myrskysi ja rystyset valahti valkoisiksi ajatellessani WBC:n kamalaa propagandaa. Musa tulee perässä.
And that eureka moment hits you like a cop car
And you wake up just head and shoulders in a glass jar
You clear your throat you raise your eyebrow but you don't say
There's something wrong but it's okay if we're still getting paid
Junnuvuosi on nyt sit tosiaan ohi - vihdoinkin? Inhottaa sanoa näin mutta jopa sen euforisen vapauden ja suorittamisen tunteen alta on pyrkinyt mielen taakse tykyttämään pieni ilkeä ajatus. Se pohtii niin kovasti loman ajankohtaa. Tavallaan harmittaa se, että koulu loppui nyt, koska tahtoisin vaan suorittaa kaiken pois heti ja päästä lopullisesti eroon tästä akateemisesta vankilasta. Aina onnistun keksimään esteitä elämäni elämiselle - sitten lukion jälkeen teen kaikkea, matkustan kaikkialle, kokeilen kaikkea - elän elämisen ilosta, en suorituspaineissa, jotka luon enimmäkseen itse itselleni (tai en tiiä).
Se on myös hauskaa kun odottaa lomaa, niin suunnittelee aina hirveesti kuinka heiluu yöt pihalla kukkakedoilla transsissa tanssien ja yösateita kuunnellen, ui päivät pitkät jollain täysin tyhjällä uimapaikalla tai nauttii myrskyn uljaasta jyrinästä ja salamaniskuista. Todellisuudessa sitten kököttää samassa paikassa päivä toisensa jälkeen "rentoutumassa", tapaamatta ketään ja tekemättä juuri mitään vapaaehtoisesti. Ei sillä että en nauttisi tästä ultimatelaiskottelusta, mutta pelkään loman tuhlautuvan toisiinsa sulautuvien unipäivien valuttamana massana aivan liian nopeasti. Kesäkuu on jo puolivälissä. Sentään oltiin Lurituksen kanssa Unkarissa 6.-12.6. Tein siis jotain! Oli tosi kiinnostava ja inspiroiva ja kuuma ja hauska ja pikkuisen koti-ikäväinen ja kaunis matka, teen siitä erikseen semmoisen mukavan postauksen.
Se on naurettavaa kuinka laiskotteluvaihde kääntyy päälle heti loman alkaessa - tänkin postauksen kirjoittamisen aloitin jo viikko sitten. Päiväkirjan kirjoituskin on vähentynyt päivittäisestä rutiinista silloin tällöin monta päivää kerrallaan -pläjäykseen. Tänä kesänä ei oo vielä ehtinyt tapahtua paljoa eikä hirveesti ole suunnitelmiakaan. Juhannukseksi mennään Helmin perheen kanssa niiden mökille, lähetään huomenna, ja heinäkuun alussa olevaan Ruisrockiin ollaan lähdössä amerikkalaisen vaihtariystävän Laurenin kanssa. Muuten kesäpäivät rullaa ohi nukkumisen, prokrastinaation ja psykiatristen tutkimusten värittämänä. En siis vaan jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja sisäinen pessimistini nalkuttaa kesän lopun lähestyvän - tee sitä, tee tätä, tee jotain, tee mitä vaan...
Hypetän jo pikkuisen Ruisrockia. Sinne on tulossa niin hyviä esiintyjiä: Crystal Castles, Knife Party, Stam1na, J. Karjalainen ja Laurenin hiljattain esittelemä Band of Horses. Vau. Ai niin, ja Macklemore :D Ja luultavasti yövyn/yövytään mun ihanan serkun kämpillä, se on kai joku kommuunin tapainen. Siitä tulee niin rentoa.
Käytiin myös äidin ja siskojen kans Ruotsissa (risteilyllä) 17.-19.5. ja tehdäkseni tästä postauksesta hitusen kiinnostavamman päätin lisätä muutaman inspiroivan tai hienon (mitä nyt pikku canonilla saa) kuvan.
Laura
Sanni (ja äiti --->)
Tre Kronor (kaupungintalo)
Tre Kronorin kultaisessa salissa oli upeita yksityiskohtia
Vielä kultaista salia
Ruotsalaiset. Tään on upea.
Aika päättää tää postaus ja mennä äkkiä nukkumaan - pitäis jaksaa huomenna herätä aikasin ja valvoa koko juhannusyö. En aio menettää yhtään ylimääräistä hetkeä Helmin ihanassa seurassa nukkumiselle, sen aika on myöhemmin.
Onnistunut olo kun sain jotain rustattua blogiin, helpotus. Vaikka tää on kyl aika hutiloitu tilannekatsaus. Perfektionismihirviö nostaa päätään takaraivossani. Inhottavaa. Mutta tää on tarpeeksi hyvä nyt. Unen aika.
I remember the part where I buried my head so deep in my hands all around me was dark?
En oikeen tiedä mikä on varmaa mutta läpikäyn tällä hetkellä jonkinnäköistä kummaa henkistä prosessia.
Diagnoosi. Masennus. Ja keskiviikkona sain diagnoosin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta.
En sano et tuli yllätyksenä. En tiiä miltä musta tuntuu, kun psykologi sanoo että uskoo mua, ottaa puheeni vakavasti ja haluaa auttaa. Jotenkin pelkään koko tilannetta, ahdistun siellä mielettömästi vaikka se on oikein mukava ihminen. Välillä tuntuu siltä, että pelkään elämää kokonaisuudessaan. Ei nyt ehkä sentään, oon vaan kadottanut sen "se on vain elämää" -asenteen. Välillä tuntuu siltä että mun mieli huijaa mua, ja että mulla ei ole tarvetta tai oikeutta helpotuksen hakemiseen. Kaikki, mitä kerron psykologille kääntyy mun päässä mua vastaan ja mitätöi tunteet. Se saa mut kyseenalaistamaan oman tahtoni. En tiiä, haluanko edes apua, vai vaan tulla jätetyksi rauhaan.
Ja tämä prosessi alkoi vähän niinkuin vahingossa. En tiiä tuntisinko oloni turvallisemmaksi, jos kukaan ei vieläkään tietäis. Lukion alkuhuuman jälkeen lähtenyt mielialan vapaapudotus ei ole ainakaan avannut kuvainnollista laskuvarjoaan.
On niin itsekäs fiilis aina kun aion puhua itsestäni. Vihaan puhua itsestäni vakavalla tasolla koska siitä tulee aina kauheen turvaton ja valittaja ja "firstworldproblems" -olo. Tai sitten en osaa selittää asioita oikein ja sotken taas oman mieleni silmukoille.
Masennus on tehnyt musta väsyneen, eristäytyvän, ahdistuneen, laiskan, mielipiteettömän, avuttoman, antisosiaalisen, hämääntyneen, kiusaantuneen ja kiusallisen, sosiaalisia tilanteita pelkäävän ja karttavan sekä äärimmäisen itseinhoisen. En tiiä onko hyvä ajatus kirjottaa siitä blogiin mutta enempää yksityiskohtia en ainakaan jaa. Tää on vaan kokeilu - jos se helpottais mun oloa. Justjust.
Kai se diagnoosi on todiste siitä etten ole ihan hullu - tai päin vastoin? Ainakaan en ole luulosairas. En sano että diagnosoimattomat olisivat luulosairaita - tarkoitin tällä vaan itseäni.En pyydä myötätuntomyrskyä, en toivo sitä. En oikeestaan haluis et muut suhtautuis juurikaan eri tavalla tän takia, paitsi ehkä yrittäis ymmärtää edes vähän sitä, kuinka helposti ahdistun ihmisten seurassa. En tiedä yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu - haluan vaan pysäyttää ajan ja olla. Tai ehkä en. En tiedä. Hämmennys. Mut taidan tietää, mitä odotan. Tässä biisissä on niin täydelliset lyriikat, etten osaa valita vain yhtä säettä.
When everything has turned to black and you don't know where to go,
you need something to justify your soul
Silences are broken, confidence is gone,
when everything you're holding on to falls
All the people selling truths on every corner now
they wait until the fear has knocked you down
All the rules are changing now, you're living in sin,
everything around you's caving in
All you're holding onto's slipping like water through your hands
Far off in the distance, somewhere you can't see,
allegiances have formed your destiny
Opposition all around feeding off your soul,
trying hard to swallow up your hope
And the demons all around you waiting for you to sell your soul
x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.
11 asiaa minusta
1. Rakastan sitä, että erotun joukosta. Himoitsen tatuointeja ja lävistyksiä.
2. Nautin biiseistä, kirjoista, leffoista yms. joista tuttuni eivät ole kuulleetkaan. Ne on tavallaan "mun". Tunnen olevani ainutlaatuinen. Tai hipsteri-pätijä. 3. Ajan viettäminen yksin on minulle nautittavaa siinä missä se saattaa olla muille vastenmielistä. Rakastan sulkeutua yksin omaan maailmaani.
4. Olen viime viikkojen aikana muuttunut hirveäksi teeholistiksi. 5. Minulle on vaikeaa olla täysin oma itseni muiden seurassa.
6. Lukio ja koulunkäynti itsessään ovat minulle tällä hetkellä erittäin vastenmielisiä ajatuksia. Vedän lukion läpi mitä luultavimmin kirjoittamalla vain ne neljä pakollista ainetta. Ja mitä läksyihin tulee... mitä ne on? (olen huono oppilas koska thug life) 7. Minulla on suuria suunnitelmia ja unelmia joiden toteuttaminen ja tavoittelu siirtyy aina huomiseen.
8. Musiikkimakuni on yksi suuriimmista ylpeydenaiheistani. 9. Peoplewatching on hauskaa.
10. Ollessani yksin kotona tanssin kuin hullu, laulan vähän liian lujaa ja innokkaasti, puhun itselleni englantia ja luon suuria draamoja keksimieni hahmojen välille. "Richard, how dare you show your stupid little face around here after having eaten my cat AND my doritos?"
11. En osaa keksiä yhdettätoista faktaa. Paitsi niinhän mä juuri tein. Well, this is a little awkward...
11 kysymystä minulle
1. Koetko koskaan sellaisia väkivaltaisia hetkiä, milloin voisit lyödä jotain (mutta et vain viitsi?) - Joka.päivä.
2. Jos saisit itsellesi minkä tahansa epänormaalin kyvyn, millaisen valitsisit? - Kyvyn toteuttaa toiveita, MITÄ TAHANSA toiveita. Siinä olis mukana vähä niinku koko diili, voin toivoa olevani noita, osaavani lentää tai vaikka muuttuvani vompatiksi tahdon voimalla, jos siltä tuntuu.
3. Kuinka monella eri kielellä kuuntelet musiikkia? - hmm... 6 tai 7
4. Onko sinulla avaimenperiä ja jos on, millaisia?
vau
5. Katsotko elokuvia genren, elokuvaohjaajan, näyttelijöitten, arvostelujen tai mahdollisen tarinan perusteella? - Jotkin tunnetut ohjaajat on jo suosituksia itsessäänkin, mutta yleensä valitsen leffat takakannen tiivistelmän perusteella. Vaikka leffassa kekkaloisikin joku lempinäyttelijöistäni, mutta aihe olisi tylsä tai epämiellyttävä, en luultavasti tuhlaisi siihen aikaani, ainakaan yksin.
6. Suosikkisi kaikista tietämistäsi fiktiivistä henkilöistä ja miksi? - Voi apua. En voi nimetä yhtä voittajaa... Naisista oman tienstä kulkijoita kuten Jo March, Luna Lovekiva, Katniss Everdeen ja nuori Carrie Bradshaw. Miehistä hieman epävarmoja sankareita kuten (tietysti) Harry Potter, Eragon, Frodo Reppuli ja Spider-Man. Tuntuu niin väärältä jättää joitakin pois ihan vaan ettei tästä tulisi metripitsapostausta.
7. Lyijykynä, lyijytäytekynä vai kuulakärkikynä? - Kuulakärkikynä nopeisiin tilanteisiin ja lyijykynä tarkkuutta vaativaan työhön. Lyijytäytekynät ovat turhia.
8. Mistä sellaisesta kirjasta pidät, mistä tarpeeksi moni ihminen ei ole mielestäsi kuullut? - Lista olisi aivan liian pitkä, mut esimerkiksi Isabel Abedin Lucian, Alice Seboldin Oma Taivas, Meg Cabotin Mediator -sarja (tosin vain englanniksi), Neil Gaimanin Hautausmaan Poika, ja tietty intohimoni: Everworld -sarja, jonka on kirjoittanut loistava Katherine Applegate.
9. Mitä mieltä olet lehtien mielipidekirjoituksista? - Eipä niistä haittaakaan ole, hyväksyn ne kunhan ovat kypsästi kirjoitettuja ja minun kanssani samaa mieltä.
10. Arvosteletko usein tahattomastikin muita ihmisiä? - Yritän olla tekemättä niin, pelkään koko ajan että asia on juuri toisin päin, että minua arvostellaan. Yirtän olla aiheuttamatta sitä epämiellyttävää tunnetta kanssatallaajilleni.
11. Mihin uskot, että ihmiskunta on menossa tulevaisuudessa? - Haluaisin sanoa, että kyllä tästä tilanteesta on suunta vain ylöspäin tai suoraan ydinsotaan, mutta vannoutuneena pessimistinä sanoisin että ei mikään luonnonkatastrofi ehdi maapalloa tuhota, sillä ennen pitkää ihmiskunta syöksee tämän paikan kaaokseen ja imeytyy itse mukana suoraan kadotuksen mustaan aukkoon. Ja sitten harmittaa. Mutta pidän sormet ristissä ja puhaltelen pudonneita silmänripsiä.
11 kysymystä haastetuille
1. Mikä on lempimakusi koko maailmassa?
2. Mitä teet ollessasi yksin kotona?
3. Paras muistosi ala-asteelta?
4. Omena- vai appelsiinimehu?
5. Typerin asia Suomessa?
6. Jos omistaisit Bulgarian, mikä olisi ensimmäinen asia minkä tekisit?
7. Minkä historiallisen tapahtuman haluaisit nähdä omin silmin?
8. Huonoin iskulause ikinä?
9. Jos voisit olla mikä tahansa maaginen olento, mikä olisit?
10. Kuinka monella kielellä osaat sanoa kiitos?
11. Oletko koskaan nähnyt käen kukkuvan?
Haastan kaikki tämän lukevat ja blogia kirjoittavat. Tai ei tarvitse edes omistaa blogia. Voit tehdä vaikka facebookiin muistiinpanon. (Pakko vastata itse keksimääni kohtaan 11: minä olen.)
