juttuja pienestä mustasta kirjastani

mun pieni musta kirja oli aluksi sisältä tyhjä, sain sen reilut 8 kuukautta sitten joululahjaksi iskäni vaimolta, ja otin sen käyttöön vihkona, johon silloin tällöin kirjaan ylös jotain sieluani koskettavaa tai tunteita herättävää. joko asioita, joita toisten suista olen kuullut tai omia pikku aatteitani. toki siellä on myös hauskaa kamaa, kuten listoja kuvottavimmista sanoista, joita porukalla keksimme, listoja asioista, jotka eivät sovi yhteen ja ruuista, joita tekee mieli. ja näin kesäloman ja vapauden kunniaksi päätin poimia niistä muutaman kauniin tai edes julkaisukelpoisen ja niiden voimin kertoa vuoden kulusta ja siitä, mikä on itselle niin kovin tärkeää.

14.1.2014

Koskaan ei voi olla liikaa...

• halauksia oikeilta ihmisiltä.
• psykedeelistä unelmointimusiikkia (lue: Shpongle)
• teetä.
• pimeitä teitä, joita pitkin ajaa ja fiilistellä
• ryppyjä iäkkään ihmisen kasvoissa.
• aitoutta ihmisessä
• ruokaa
• villasukkia
• pipoja

27.1.2014

Ruokia, joita ei ehdottomasti haluaisi atm

-Piia: maksapihvi, läskisoosi

-Makke: lihahyytelö 

-Piia: keitetty kananmuna

-Makke: kahvi, porkkana

-Piia: maksalaatikko

-Maima: marmite

-Piia: makkara ja nakki

-Makke: surströmming {en vieläkään tiiä mitä se on}

-Piia: suolasilakka

-Sara: etanat

30.1.2014

Hän teki minulle musiikkia,

he halasivat ja lauloivat

ja tahdoin tanssia.

Hymyilytti. Fiilis oli parempi

kuin monena aiempana,

koska merkkipäivä ponnahti eteeni yllättäen!

Vapaus, täysi-ikäisyyden hurmos,

violettia hohtaen kiidän eteenpäin

etsien vauhdin kasvaessa

joko päämäärää tai jotain, johon tarttua

11.2.2014

Mitä otetaan mukaan perjantaina {joka oli 14.2., ystävänpäivä}

• viltti - SE ERIKOISVILTTI FT PRESSUPUOLI
• säälittävät pattereilla toimivat jouluvalot
• teetä termospullossa ♥ JA MUKIT JA LAUTASET ?
• söpö sininen kori
• violetti juttu
• antikristus ft. viikset (ja parta)
• LAHJAT D: :)
• lämpimiä asioita (vaatteet?) (vilttejä)
• ruokaa
• huoltsikkadonitsit?!
• viinirypäleitä ;)
• kermavaahtoa :3

25.3.2014

Markus Ahola sanoi minulle, että

silmäni ovat ihanan tummat,

kuin joku henkiolento,

succubus,

katselisi niiden takaa.

Itse olin tahdikkaasti

kehunut hänen ripsiään.

Olen hänen ja hän on minun.

Markus Ahola sanoi sunnuntaina

olevansa minuun rakastunut.

12.4.2014

Markus kielsi minua puhumasta negatiivisesti itsestäni;

"Sä olet täydellinen. Täydellinen."

Kummallinen ilon kyynelvirta. Minun.

Samana itana korotimme rikostoveruutemme

symbioosista ---> symbioottiseen seurustelusuhteeseen.

Epätodellinen fiilis. Minun!

Söimme myös yhdessä 60 kalapuikkoa.

27.4.2014

Samoin Markukselle, että kaikki on ihan hyvin

ja kysyin, tietääkö hän miksi?

Koska, minä kuiskasin,

sinä olet siinä

ja minä rakastan sinua.

Hän rutisti itseään vasten tiukemmin

"ja mä sinua."

Hyvät naiset ja herrat,

Maria Ruuskanen on löytänyt rakkauden.

29.4.2014

Toisten paha olo on minulle usein liikaa

mutta en halua tietää 

yhtään vähempää.

Tunnen oloni avuttomaksi ja hyödyttömäksi

suurten tunteiden äärellä

koska seurani ja tekoni

eivät pysty tarjoamaan helpotusta.

Epätietoisuus on kalvava tunne

vaikka tietoisuus saattaa raastaa.

Siispä halaan ja silitän ja olen hiljaa vaan.

27.5.2014

"Totuus on, että

                    kaikki ihmiset haisevat."

                                                 -Markus Ahola 2014

{Kesällä (koska kuka oikeesti tietää tarkkaa päivämäärää jos ei oo pakko)}

Vaikka sinulla olisi vain yksi kynä, voisit piirtää tai kirjoittaa kaikkialle.

Kaikkialle paitsi itse kynään.

{Irlannissa. (Olin siellä 11 päivää siskojen ja äidin kanssa)}

Olen nyt kertonut rakkaudestani maailmalle, tai ainakin niille sen asukeista, jotka Cliffs of Moherilla vaeltavat.

{kirjoitin lapun ja laitoin sen kivien väliin moi}

lisäksi 10.7.2014 tarkkailin ihmisiä tangomarkkinoiden iltana ja keksin eräälle miehelle tarinan. pätkiä, joista jopa pidän jälkeenpäin luettuna:

Tummiin, kimalteleviin machohepeneisiin pukeutunut mies. Hänen nimensä on Antonio, Banderaksen mukaan. Hän on tosin, ainakin tähän mennessä, tehnyt elämällään paljon vähemmän, pienemmässä mittakaavassa vähintään. Nuoruudessaan sankarimmekin kokeili siipiään performanssitaiteen taivaalla.---

--- Antonio esiintyi Oulun kaupunginteatterin musikaaleissa parin vuoden ajan ja pääsi Helsinkiin Papagenon rooliin Mozartin Taikahuilussa. Mikään muu ei Antonion elämässä sitten oikein sujunutkaan. ---

--- Hän oli kuuden lapsen perheen kolmanneksi vanhin eikän saanut paljoa huomiota, silloin tällöin taputuksen päähän isältään ja kannustusta serkultaan Leolta. Antonio oli oikeastaan näkymättömyyden rajamailla, muttei silti laskenut päätään ja alistunut. Hän tuli pankkiirisuvusta, eivätkä muut liiemmin arvostaneet hänen taidefiksaatiotaan. Antonio ajatteli vailla mitään ylimielisyyttä, etteivät muut vain ymmärtäneet häntä. Hän kuitenkin vetäytyi kuoreensa eikä enää puhunut muille. Intohimo oli sammunut vuosiksi hänen silmistään, muttei koskaan kokonaan sielusta.---

---Ei häntä koskaan koulussa kiusattu, voi ei, mutta hän näki epäluulon toisissa. Isät ja äidit olivat sanoneet, että romanit varastavat ja ovat vaarallista väkeä. Tätä Antonio ei oikein koskaan käsittänyt, ihan tavallisia ihmisiähän hekin olivat.

kirjoittelun lisäksi olen piirrellyt huiman paljon, mutta sehän on jo aivan toinen tarina.

kai se on mentävä nukkumaan ja kohdattava se tosiasia etten yksinkertaisesti voi välttää lukioon paluuta.

fiilis on nyt erittäin tuo biisi.

mutta hei, syksy tulee, ja syksy on hyvä. ilmat viilenee vihdoin.

pikkunen raapustus vaan

Päätin mennä lukion neljässä vuodessa.

Niin suuri stressi- ja ahdistusvyöry jylisi alas hartioiltani.

Samoin kuin silloin, kun sain luvan lopettaa pianotunnit.

Enää ei tarvitse soittaa pianoa vain, koska on paineita ehtiä ja jaksaa tsempata itsensä oppimaan läksyn ajoissa.

(en muutenkaan jaksanut)

Nyt soitan sitä musisoinnin ilosta, itselleni ja

ehkä vähän muillekkin.

En tiedä miks mutta tykkään kirjoittaa mitättömän pienistä asioista.

Löysin vähän aikaa sitten tyhjän, paksusivuisen vihon.

Se herätti "taiteilijan" sisälläni.

Mitä pieniä taitoja mulla nyt onkaan, puran inspiraationi tuon kauan sitten unohdetun vihon sivuille.

Piirtelen, kirjoittelen tarinoita, raapustelen jopa säälittäviä runoraapaleita.

Vietin juuri lähes kaksi viikkoa saarella keskellä Karibianmerta,

seuranani siskot, iskä, iskän vaimo Miia ja Miian pojat, Tino ja Jonne.

Päätin niputtaa kaikki tämän vuoden matkat yhteen, vuoden lopussa tehtävään postaukseen.

Se on kai mulle helpointa, vaikka tarkoittaakin varmaan sitä, että kerron vain pääkohdat.

Keskeytin vaikeamman filosofiankurssin ja matematiikan nelosen.

Sekin on helpotus.

En tiedä onko vaan jetlag vai mikä, mutta oon ollut jopa tavallista väsyneempi viime aikoina.

Curaçaolla arvelin sen johtuvan järkyttävästä kuumuudesta,

mutta väsymys ei ole Suomen raikkaassa syysilmassakaan hälventynyt.

Harmittaa, että missasin ensilumen.

Tiedän, ihan pikkujuttu, mutta äh.

Se maaginen, juhlava hetki,

kun maa hohtaa ensimmäistä kertaa valkoisena,

heijastaa kuun valoa,

loistaa yölläkin.

Tai en tiedä, kauanko lumi pysyi maassa.

Mutta harmittaa.

Äh.

Jännittää ja innostuttaa tosi paljon meidän kouluteatterin esitys,

sain siinä unelmaroolini.

Pelkään, etten ikinä opi vuorosanojani.

Tai etten ole tarpeeksi hyvä.

Hahmooni ei sovi ponnettomuus tai arkuus.

Olen aika epävarma, taidoistani ja muutenkin.

Mutta Ekohamlet on jo muiden näyttelijöiden loistavuuden takia must-see.

Halloween lähestyy ja se on loistavaa.

Rakastan halloweenia,

kaikkea siinä.

Kauhutarinoita, pimeyttä, kurpitsalyhtyjä, aavemaista ilmapiiriä.

Olis ihanaa olla USA:ssa all hallow's even aikaan.

Toisaalta Jummu pitää perjantaina 1.10. halloweenbileet ja tiedän jo että siitä tulee

erittäin miellyttävällä tavalla karmivaa.

Jenna silppusi mun hiukset pois, ne ovat jälleen lyhyet,

poikamaiset ja blondit.

Mä tykkään niistä.

Pian varmaan vedän jonkun shokkivärin päähän tosin.

En tiedä.

Sain jälleen jaariteltua 

ah, niin kiinnostavia fiiliksiäni nettiin.

Jos luit tänne asti, et näköjään tylsisty kirveelläkään.

Ai niin, jos en oo aiemmin muistanut, niin nyt on aika Coldplayn ylistämisen.

Ja jos oonkin tehnyt aiemmin niin ne ansaitsee useampia postauksia.

Coldplayn musiikki on jotain niin täydellistä,

se vaan menee syvälle sieluun, murtaa seiniä mun sydämen ympärillä.

Seiniä, joita mikään tai lähes kukaan ei pysty läpäisemään.

Suosikkilevy on Viva La Vida Or Death And All Of His Friends.

Ne kappaleet sopii täydellisesti toistensa perään,

jokainen on yksilöllinen, kaunis, lähettää selkärankaani pitkin kylmiä väreitä.

Niiden kauneus saa mut kyyneliin. (niin kuin aika moni asia mutta NOT PLAYING AROUND HERE)

He, jotka eivät arvosta Coldplayta, syistä, kuten "se on yliarvostettu" tai niin sanottua "massamusiikkia",

eivät selvästikään ole kuunnelleet tätä levyä kokonaisuudessaan.

Tai muutenkaan luultavasti ollenkaan mitään bändin tuottamaa.

Coldplayn musiikki on ainutlaatuista, se on ansainnut suosionsa.

Sen kaunista sointia ja suloisia sanoja ei voi verrata toisiin, tai haukkua kopioiduiksi.

Kehtaan jopa esittää argumentin:

kukaan, joka nauttii edes kohtalaisesta musiikkimausta, ei voi yhden kappaleen kuultuaan vihata Coldplayn musiikkia.

Olen puhunut. Mitä mieltä itse olet Coldplaysta? (turha kysyä, tiedän jo vastauksen)

Ja loppuun aiemmin mainitsemaltani levyltä yksi upea kappale (oli vaikea valita mutta tää on niin samaistuttava.)

And you'll be lost, every river that you tried to cross,

every gun you ever held went off

Oh and I'm just waiting 'till the firing's stopped

Oh and I'm just waiting 'till the shine wears off

Over and out.

kummaakin kummempaa kummastelua

Junnuvuosi on nyt sit tosiaan ohi - vihdoinkin? Inhottaa sanoa näin mutta jopa sen euforisen vapauden ja suorittamisen tunteen alta on pyrkinyt mielen taakse tykyttämään pieni ilkeä ajatus. Se pohtii niin kovasti loman ajankohtaa. Tavallaan harmittaa se, että koulu loppui nyt, koska tahtoisin vaan suorittaa kaiken pois heti ja päästä lopullisesti eroon tästä akateemisesta vankilasta. Aina onnistun keksimään esteitä elämäni elämiselle - sitten lukion jälkeen teen kaikkea, matkustan kaikkialle, kokeilen kaikkea - elän elämisen ilosta, en suorituspaineissa, jotka luon enimmäkseen itse itselleni (tai en tiiä).
     Se on myös hauskaa kun odottaa lomaa, niin suunnittelee aina hirveesti kuinka heiluu yöt pihalla kukkakedoilla transsissa tanssien ja yösateita kuunnellen, ui päivät pitkät jollain täysin tyhjällä uimapaikalla tai nauttii myrskyn uljaasta jyrinästä ja salamaniskuista. Todellisuudessa sitten kököttää samassa paikassa päivä toisensa jälkeen "rentoutumassa", tapaamatta ketään ja tekemättä juuri mitään vapaaehtoisesti. Ei sillä että en nauttisi tästä ultimatelaiskottelusta, mutta pelkään loman tuhlautuvan toisiinsa sulautuvien unipäivien valuttamana massana aivan liian nopeasti. Kesäkuu on jo puolivälissä. Sentään oltiin Lurituksen kanssa Unkarissa 6.-12.6. Tein siis jotain! Oli tosi kiinnostava ja inspiroiva ja kuuma ja hauska ja pikkuisen koti-ikäväinen ja kaunis matka, teen siitä erikseen semmoisen mukavan postauksen.

     Se on naurettavaa kuinka laiskotteluvaihde kääntyy päälle heti loman alkaessa - tänkin postauksen kirjoittamisen aloitin jo viikko sitten. Päiväkirjan kirjoituskin on vähentynyt päivittäisestä rutiinista silloin tällöin monta päivää kerrallaan -pläjäykseen. Tänä kesänä ei oo vielä ehtinyt tapahtua paljoa eikä hirveesti ole suunnitelmiakaan. Juhannukseksi mennään Helmin perheen kanssa niiden mökille, lähetään huomenna, ja heinäkuun alussa olevaan Ruisrockiin ollaan lähdössä amerikkalaisen vaihtariystävän Laurenin kanssa. Muuten kesäpäivät rullaa ohi nukkumisen, prokrastinaation ja psykiatristen tutkimusten värittämänä. En siis vaan jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja sisäinen pessimistini nalkuttaa kesän lopun lähestyvän - tee sitä, tee tätä, tee jotain, tee mitä vaan...

     Hypetän jo pikkuisen Ruisrockia. Sinne on tulossa niin hyviä esiintyjiä: Crystal Castles, Knife Party, Stam1na, J. Karjalainen ja Laurenin hiljattain esittelemä Band of Horses. Vau. Ai niin, ja Macklemore :D Ja luultavasti yövyn/yövytään mun ihanan serkun kämpillä, se on kai joku kommuunin tapainen. Siitä tulee niin rentoa.
     Käytiin myös äidin ja siskojen kans Ruotsissa (risteilyllä) 17.-19.5. ja tehdäkseni tästä postauksesta hitusen kiinnostavamman päätin lisätä muutaman inspiroivan tai hienon (mitä nyt pikku canonilla saa) kuvan.

   

Laura

Sanni (ja äiti --->)

Tre Kronor (kaupungintalo)

Tre Kronorin kultaisessa salissa oli upeita yksityiskohtia

Vielä kultaista salia

Ruotsalaiset. Tään on upea.

     Aika päättää tää postaus ja mennä äkkiä nukkumaan - pitäis jaksaa huomenna herätä aikasin ja valvoa koko juhannusyö. En aio menettää yhtään ylimääräistä hetkeä Helmin ihanassa seurassa nukkumiselle, sen aika on myöhemmin. 

     Onnistunut olo kun sain jotain rustattua blogiin, helpotus. Vaikka tää on kyl aika hutiloitu tilannekatsaus. Perfektionismihirviö nostaa päätään takaraivossani. Inhottavaa. Mutta tää on tarpeeksi hyvä nyt. Unen aika.

I remember the part where I buried my head so deep in my hands all around me was dark?

Over and out.

ranskalainen nuorimies

Uusi vuosi, uudet vastoinkäymiset! :)

No joo. Uudenvuoden aatto oli loistava, Helmin mökillä siis oltiin minä, Kaisa, Helmi ja Tuulia. Meidän lisäksi tietysti mun pikkusiskot, Helmin pikkusisko Lissu, äiti ja Helmin vanhemmat. Valvottiin, herkuteltiin, katsottiin zombileffa ja pelattiin hitonmoinen määrä puspaa. Kiitos siitä. Ai niin, aloitin myös uuden päiväkirjan. Edellinen kesti 6 vuotta, mutta tähän asti oon onnistunut kirjoittamaan vähintään sivun joka päivä.

epäonnistuminen, mutta yritys hyvä 11.

Uuden vuoden myötä vaihtui tietysti myös jakso. Tässä jaksossa mulla on 4 englanninkielistä kurssia. Hui.. Siis art (kuvis), thinking skills ("filosofia" huomaa lainausmerkit), psychology ja business studiesin kakkoskurssi, koska luulin sen olevan pakollinen... Jota se ei vissiinkään ollut? Kapitalistit kusetti mua taas. Lisäksi vielä ruotsin kakkonen. Brrh. Joka tapauksessa onneksi joka kurssilta löytyy ainakin yksi ihminen, jonka tunnen ja uskallan siis puhua. Joka tapauksessa koulu on edelleen perseestä. Skitsoan siitä aika usein pk:ssa ja saatan skitsota piakkoin myös täällä blogissa, odottakaa vaan. Hetkenä minä hyvänsä terveen ja mielipuolisen kouluinhon raja ylittyy.

Hiuksista sen verran, että värjättiin ne Jennan kanssa joulun kunniaksi punaisiksi, ja nyt on tullut sävytettyä pinkkiä kohti. Ostin tosin pari päivää sitten jälleen uuden mysteerivärin, kuka arvaa mitä tuleman pitää seuraavaksi?

punaisina.

Toissa viikonloppuna jälleen Lurituksen voimin miehitettiin Lankarin leirikeskus. Mukana vuoden "guest star" Joaquin Escamilla, menestynyt amerikkalainen tanssija/koreografi/tanssinopettaja jne.. Joka tapauksessa loistava heppu ja sen sessiot oli tosi hauskoja varsinkin hyvässä seurassa. Oli taas ihanaa ja päristiin ja laulettiin. Ja mä ja Jummu tehtiin oma koreografia yhteen biisiin ja esitettiin se sunnuntaina kuorolle ja huoltajille. Oli ihan mahtava fiilis kun osas ne liikkeet ja teki täysillä. Ihmiset tykkäs ja jopa mua kehuttiin! Jummua nyt tietysti, sehän on syntynyt tanssijalka vipattaen (eli synnynnäinen tanssija).

Me tehdään näytelmäkerhossa näytelmä nimeltä Vaarallisia Suhteita. Se on loistava, täynnä draamaa ja komediaa, ja Annukka (meidän ryhmän ohjaaja) on tehnyt siitä täydellisen sovituksen. Meidän koko ryhmä tietää, että tästä tulee spektaakkeli. Kaiken lisäksi, sain juuri sen osan jota toivoin: olen nuori, hyvin kasvatettu, ujo ja rakastunut ranskalainen nuorimies, herra Danceny. Jokin siinä hahmossa on vaan niin ihanaa, ja uskon pääseväni hyvin sisään sen hahmoon ja ymmärtäväni sitä. Ihanaa saada unelmaosa. Motivaatio on tietysti korkeammalla kuin viime vuonna, kun olin Aimo Airaksinen, vanha ja raihnainen. Tästä tulee hyvä. Tästä tulee paras, just sopivan loistava. Pelottaa se, että mun pitää aloittaa koko esitys laulamalla.

Viime aikoina on jotenkin ollut tosi outo olo, niinkuin odottaisin, että jotain tapahtuu. En tiedä yhtään, mitä, mutta jotain. Sen takia annan kaiken vaan jumittaa paikallaan, en tee mitään ylimääräistä, odotan vaan. Pitäis jaksaa niin paljon asioita. Koulu, läksyt, aineet, esitelmät, kokeet. Kuoro, laulut ulkoa, pirteänä mukana. Teatteri, ilmaisuvoima, vuorosanat, rohkeus. Sosiaalinen elämä, yhteydenpito, puheenaiheiden keksiminen, asioiden yhdessä tekeminen, ihmisten tapaaminen. Piano, soittoläksyt, tekniikka. Asioiden loppuun asti vieminen. Asioiden aloitus. Kaikkensa antaminen. Elämästä nauttiminen? Ja kaiken lisäksi pitäis vielä jaksaa omaa itseään. Peilistä vastaan katsoo muukalainen. Muistan, kun pienenä lapsena katsoin peiliin. Tuijotin syvälle silmiini. Jostain syystä tuntuu, kuin silmät olisivat ainoa asia minussa, jotka eivät ole muuttuneet. Ilman niitä en tunnistaisi omaa peilikuvaani.

Se siitä aiheesta, anteeksi että tulee taas kilometreittäin tuhtia tekstiä. Pian on mun synttärit! Täytän 17. En tiedä, muuttaako se mitään. Ei tunnu siltä että muuttaisi. Pitäisikö tuntua siltä? Joka tapauksessa juhlitaan jo tänä perjantaina, koska saadaan silloin koko talo itsellemme :) siinä jotian, mitä odottaa. Syntymäpäivä ei kyllä ole tämän mystisen odotuksen tunteen aiheuttaja. Kyllä sen huomaisi. Pohdituttaa kovasti, mikä se on. Mitä nyt on meneillään, mieli?

And I loan you my wings, and I'm offering all of me

◎ver and out.

the trees like torches, blazed with light

Pimeys suutelee turvonneita silmiä ja lahjoittaa toisten unisille katseille tietämättömyyden hunnun.
Maapallo pyörii edelleen, mutta olisimmeko halunneet nähdä sen lopun?
Värjäsin hiukset joulun kunniaksi punaisiksi, joten en pääse taivaaseen?
Haluanko sinne, ansaitsenko pääsylipun paratiisiin, uskonko edes siihen?

Itse oon oudolla tavalla vähän pettynyt että viikko sitten niin kauan odotettu ja ennustettu maailmanloppu (tai yks niistä) ei sitten ilmaantunutkaan. Tai siis, etkö itse olis halunnut nähdä, miten kaikki loppuu? Kuvittelin mielessäni meteoriittisateita, aaltoilevan maankamaran, punaisena hehkuvan taivaan, epämuodostuneita mutantteja juoksemassa pitkin vitivalkoisia lumikinoksia... Niinhän kaikki muutkin ajatteli, eikö? Ai ei... Noh.. What can I say? Olen maailmanloppunörtti...
Joka tapauksessa 21.12.2012 vietettiin loistavassa seurassa, oltiin Kaisan kanssa Helmin uimahallilla öitä ja pidettiin kunnon maailmanloppubileet! ED was involved. Sshh.

Käytiin Kaisan kanssa katsomassa Hobitti: Odottamaton matka 19.12. ja se fanityttöilyn määrä... Onneksi pidättelimme toisiamme heittäytymästä valkokankaalle heijastettuja ihanuuksia vasten. Oikeesti. Kaikki. Ne. Miehet. Richard Armitage, Aidan Turner, Martin Freeman... Ja tietty se vilahdus mitä nähtiin Elijah Woodista. Ovary explosion. Anteeksi mielikuvat. Mutta LOOK AT THIS. Aidan. Turner.

Käytän liikaa pisteitä. Richard. Armitage. *drool*

Mene katsomaan se ja katsotaan sitten kuka ihkuttaa liikaa.
(Btw olin tänään katsomassa se uudestaan ft. Helmi ja äiti :D)

Joululoma on aivan liian lyhyt, enää 6 päivää jäljellä ennen kuin takas kouluun.......hyi. Nyt jo ahdistaa. En halua takasin siihen stressiin. Just kun oon päässyt rentoutumisen makuun. Jo yläasteen alussa selveni että akateeminen elämä ei ole mua vasten. Eli mitä helvettiä teen "vapaaehtoisessa" koulussa? Lainausmerkit siksi, että itse olisin halunnut pitää välivuoden. Mutta muiden mielestä se olis tarkoittanut sitä, etten olis enää ikinä palannut akateemiselle polulle. Ja se on varmaan ihan totta. Mutta silti, motivaatiolukemat on miinuksen puolella. Ei, en varmaan ikinä läpäise ylioppilaskirjotuksia, saati sitten hyvin arvosanoin...

Joulu oli ja meni, oon tyytyväinen saamiini lahjoihin, ja haluan kiittää kaikkia niitä jotka laittoi aikaa ja rahaa mun lahjomiseen. Oli ihanaa kokoontua (äidin puoleisen) suvun kanssa mummolaan, tavata kaikki ne ihmiset joulumieltä puhkuvana joukkona. Kaikki ne hymyt sai mutkin hyvälle tuulelle :) 

Uuttavuotta mennään perheen kanssa viettämään Helmin mökille, tietty sen perheen kanssa. That should be fun. Niin äiti myös täyttää silloin 50 niin juhlitaan sitä, onnea äiti. :)

Eipä muuta, näkyillään.

What was stolen must be returned

☢ver and out.

kysymyksiä

Miksi aika kulkee aina kuin pikakelauksella kun sen toivoisi pysähtyvän?

Miksi minusta tuntuu tältä?

Miksi kesäloma ei tuntunut kesälomalta?

Olenko oikeasti juuri aloittanut lukion?

Mikä on elämäni suunta?

Pystynkö tähän?

Pystynkö onnistumaan opinnoissani?

Saanko ystäviä?

Löydänkö elämälleni realistisen päämäärän?

Toteutanko itseäni?

Olenko unelmieni arvoinen?

...Onnistunko?

Päässä pyörii tällä hetkellä noin miljoona kysymystä. Ihmettelen elämää, sen huimaa etenemisvauhtia, sitä, miten kaikki menee ohi niin nopeasti ja sitä, miten siitä ei aina ehdi tai tajua nauttia. Aloitin juuri lukion. Mitä ihmettä? Vastahan kesäloma alkoi ja pääsin ysiltä!

Looking for a key to a door I can't get through

☮ver and ☮ut.✌