the trees like torches, blazed with light

Pimeys suutelee turvonneita silmiä ja lahjoittaa toisten unisille katseille tietämättömyyden hunnun.
Maapallo pyörii edelleen, mutta olisimmeko halunneet nähdä sen lopun?
Värjäsin hiukset joulun kunniaksi punaisiksi, joten en pääse taivaaseen?
Haluanko sinne, ansaitsenko pääsylipun paratiisiin, uskonko edes siihen?

Itse oon oudolla tavalla vähän pettynyt että viikko sitten niin kauan odotettu ja ennustettu maailmanloppu (tai yks niistä) ei sitten ilmaantunutkaan. Tai siis, etkö itse olis halunnut nähdä, miten kaikki loppuu? Kuvittelin mielessäni meteoriittisateita, aaltoilevan maankamaran, punaisena hehkuvan taivaan, epämuodostuneita mutantteja juoksemassa pitkin vitivalkoisia lumikinoksia... Niinhän kaikki muutkin ajatteli, eikö? Ai ei... Noh.. What can I say? Olen maailmanloppunörtti...
Joka tapauksessa 21.12.2012 vietettiin loistavassa seurassa, oltiin Kaisan kanssa Helmin uimahallilla öitä ja pidettiin kunnon maailmanloppubileet! ED was involved. Sshh.

Käytiin Kaisan kanssa katsomassa Hobitti: Odottamaton matka 19.12. ja se fanityttöilyn määrä... Onneksi pidättelimme toisiamme heittäytymästä valkokankaalle heijastettuja ihanuuksia vasten. Oikeesti. Kaikki. Ne. Miehet. Richard Armitage, Aidan Turner, Martin Freeman... Ja tietty se vilahdus mitä nähtiin Elijah Woodista. Ovary explosion. Anteeksi mielikuvat. Mutta LOOK AT THIS. Aidan. Turner.

Käytän liikaa pisteitä. Richard. Armitage. *drool*

Mene katsomaan se ja katsotaan sitten kuka ihkuttaa liikaa.
(Btw olin tänään katsomassa se uudestaan ft. Helmi ja äiti :D)

Joululoma on aivan liian lyhyt, enää 6 päivää jäljellä ennen kuin takas kouluun.......hyi. Nyt jo ahdistaa. En halua takasin siihen stressiin. Just kun oon päässyt rentoutumisen makuun. Jo yläasteen alussa selveni että akateeminen elämä ei ole mua vasten. Eli mitä helvettiä teen "vapaaehtoisessa" koulussa? Lainausmerkit siksi, että itse olisin halunnut pitää välivuoden. Mutta muiden mielestä se olis tarkoittanut sitä, etten olis enää ikinä palannut akateemiselle polulle. Ja se on varmaan ihan totta. Mutta silti, motivaatiolukemat on miinuksen puolella. Ei, en varmaan ikinä läpäise ylioppilaskirjotuksia, saati sitten hyvin arvosanoin...

Joulu oli ja meni, oon tyytyväinen saamiini lahjoihin, ja haluan kiittää kaikkia niitä jotka laittoi aikaa ja rahaa mun lahjomiseen. Oli ihanaa kokoontua (äidin puoleisen) suvun kanssa mummolaan, tavata kaikki ne ihmiset joulumieltä puhkuvana joukkona. Kaikki ne hymyt sai mutkin hyvälle tuulelle :) 

Uuttavuotta mennään perheen kanssa viettämään Helmin mökille, tietty sen perheen kanssa. That should be fun. Niin äiti myös täyttää silloin 50 niin juhlitaan sitä, onnea äiti. :)

Eipä muuta, näkyillään.

What was stolen must be returned

☢ver and out.

valkoinen joulukuu

Kuukausi on taas vierähtänyt ihan järkyttävän nopeasti siitä, kun viimeksi kirjoitin. Ei oo tapahtunut hirveesti mitään kirjoittamisen arvoista. Nytkin lyö tyhjää. Oon kärsinyt koulussa, tavannut kavereita, pelannut PALJON, nukkunut ja lukenut. Käytiin teatteriopin ryhmän kanssa katsomassa yks näytelmä Seinäjoen Kaupunginteatterilla. Sen nimi oli Myötätunto. Se oli vaikuttavin, hämmentävin, kaunein, kamalin ja yks parhaista näytelmistä jotka oon koskaan nähnyt. Näytelmän loputtua, kun istahdin mua hakemaan saapuneen äidin autoon, aloin itkeä. En tiedä miks, ehkä säälin niin paljon päähahmoa Henryä. Pääosan esittäjä oli muuten nainen, ja uskon, että yksikään mies ei olisi voinut olla yhtä hyvä Henry. Se oli niin uskottava.
     Läpäsin muuten Amnesian ja olen erittäin ylpeä itsestäni! Kaiken kaikkiaan se oli musta aivan loistava peli ja tykkäsin siitä että hirviöiltä piti paeta ja piiloutua sen sijaan että olisi taistellut viimeiseen hengenvetoon - siinä oisin ollut vähän heikommalla. :D (Kuva otettu steamin screenshot -toiminnolla.)

     Lisää saavutuksia, suoritiin viime viikolla musiikin perustutkinnon loppuun, eli kävin soittamassa ohjelmiston, asteikkoja ja prima vistaa. Kuulostaa helpolta mutta se tilanne, kaikki ne silmät tuijottamassa sua. Ahdistavaa. Sain kuitenkin 23/25 pisteistä ja arvosanaksi erinomaisen. Jep, ihmettelen itsekin, asteikot meni sen verran naurettavasti. Mutta tyytyväinen olen!

     Koeviikko oli aika kamalaa, niinkuin aina, mutta olin sen verran taitavasti valinnut kurssit, että loma alkoikin mulla jo tiistaina. Oli kyllä tarpeen. On ollut niin stressaava tää jakso ton business studiesin (enkunkielinen aine siis), espanjan ja sit ton tutkinnon takia, plus sitten kaikki muut ei-opiskeluun tms. liittyvät jutut.

     En tiiä kuinka paljon itsestäni haluun täälä kertoa joten sanon vaan että on masentanut aika paljon viime aikoina, ja oon jotenkin tullut turraksi surun tunteelle. En huomaa sitä, koska oon tottunut siihen. En tiiä, ehkä jotain väsymystä, ja loma osui täydelliseen saumaan. Saapa nähdä.

     Haluisin kirjottaa jotain syvällistä ja loistavaa, mind-blowing tekstiä joka räjäyttäisi kaikkien tajunnan mutta huomisen maailmanlopun kunniaksi taidan ottaa rennommin. Katsotaan jos Suomi pelastetaan ja pääsen pohtimaan maailman solmuja ja silmukoita vaikka joulun jälkeen.

     Mul on semmoinen fiilis ettei mun ystävät luota muhun. Jos jonkun salaisuus on vuotanut (tai se olettaa sen vuotaneen) syyttävä sormi kääntyy suoraan muhun. Ei, en ole päiväkirja johon voi raapustaa kauheimmatkin asiansa ja odottaa niiden unohtuvan pois. Mutta en mä ole myöskään mikään hemmetin megafoni. Jos toinen jakaa sun asioita, tiedän, et se on loukkaavaa. Mutta myös se on loukkaavaa, kun sua syytetään tietovuodosta, joka et itse ollut. En tiedä mikä mussa viestii epäluotettavuutta, mutta niin se näyttää hitto vieköön tekevän. Joskus vois vähän ajatella ennen kuin sukeltaa suin päin sotaan ja syytää vihamielisiä sanoja ilman taustatutkintoja. Ja ei, en puhu vaan lähikuukausien tapauksista, puhun koko hemmetin elämästäni. Jos kuulee "kerron myöhemmin" liian usein, tuntee varmasti olonsa huijatuksi, hyljeksityksi, eikä läheskään luottamuksen arvoiseksi. Joten miettikään ennen kuin syytätte. Se sattuu. Peace out.

Thought I had an answer once, but your random ways swept me along

Over and out.

Kuinka paljon on puolet äärettömästä?

Viime aikoina oon ajatellut paljon sitä, miten tärkeää osaa ystävät näyttelee mun elämässä. Ja varmasti myös suurimman osan muista ihmisistä (ja miksei eläimistäkin). Se, että tietää jonkun tahtovan olla seurassasi, jonkun luottavan suhun, välittävän siitä, ootko elossa. Se, että voi jakaa toisen ihmisen kanssa niin ilot kuin surut, on kantava voima. Kaikilla on ystäviä, enemmän ja vähemmän täydellisiä. Tässä asiassa tunnen olevani tosi onnekas. Tänään just Kaisan kanssa vastattiin toisillemme miksi ollaan omasta mielestä ystäviä ja mikä on parasta toisessa.
Minä vastasin ensin:

" Sä oot mulle paras, koska oot just sopivan samanlainen kuin mä, ja kuitenkin niin erilainen. Unelmoidaan sanoista asioista, harrastetaan ja tykätään samoista jutuista, ollaan yhtä anti-hikkejä (:D), tykätään samoista pojista (hemmetti soikoon!), ihkutetaan samaa musaa, jaetaan outo huumorintaju ja maailmankuva, fanitetaan samoja tyyppejä. Jaetaan niin paljon samoja ajatuksia ja muistoja. Oot ollut todistamassa valtaosaa mun elämän käännekohdista ja auttanut kehittymään nykyitsekseni. Oot kestänyt pahimmat vaiheeni ja hämärimmät hetkeni. Sun kanssa voin olla täysin rennosti, ei tarvi edustaa (kuten oot huomannut) tai miettiä mitä sanoo, mitä tekee, miltä näyttää. Meillä on ollut oma osa vaikeuksia ja riitoja, mutta tässä ollaan. Tänään sen taas huomas, kuinka sun kanssa ei tarvi miettiä mitä tekee, meillä riittää puhumista muutenkin. Sun kanssa voi derpata ja puhua syvällisiä, nauraa ja itkeä. Sun kanssa aikaa viettäessä elämä tuntuu niin paljon valosemmalta. Jos oon sulle edes puoliksi yhtä rakas kuin sä mulle, oon tyytyväinen. Kuinka paljon on puolet äärettömästä? Jos siis pitäisi valita se, mikä on sussa parasta, vastaus olisi se, että olet sinä. ♥ "

Ja Kaisan vastaus:

" noh, ihan kuin planeetoilla on kuut, tiikerillä raidat ja minulla huono huumori, samalla tavalla sä ja mä KUULUTAAN ystäviksi. Tossa pari vuotta sitten ei oikeestaa ees oltu kauheesti väleis mutta, se kuuluu elämään ja kasvamiseen. Ei aina voi mennä täydellisesti. Mutta kuitenki tiesin että viel tullaan olemaan hyviäkin ystäviä. Niiku sanoin, se on väistämätön fakta ja kirjoittamaton sääntö. Yritä vaa karata saakeli, tuut kuitenki takas, niiku mäki tekisin ja se on hyvä. Oot nimittäin mun paras kaveri, joko yli 5 vuotta.♥  Parasta sussa on se, että oot TOLLANEN ♥ not only adjectives can describe "

     Tiedäthän, kuinka ihanaa se on, kun joku kehuu sua. Vaikka et myöntäsi sitä, olisit hämilläsi, et edes välttämättä usko kehuja. Silti se tuntuu jossain sydämen pikku sopukassa niin käsittämättömän ihanalta, kuin saavuttaisi jotain kauan odotettua. Kehujen saaminen on aina piristysruiske.
     Ihaninta on kuitenkin se, kun yhtä hyvä olo tulee ylistäessä jotakuta itselle tärkeätä. Se on ystävyyttä, kun haluaa kertoa toiselle kaikki tämän hyvät puolet, kertoa siitä, kuinka tärkeä on itselle, kuinka toinen parantaa elämääsi.
     Aito ystävyys ei riipu ulkonäöstä, sosiaalisesta asemasta, perheestä, uskonnosta, pukeutumistyylistä, musiikkimausta, harrastuksista, koulutodistuksesta, yhdessä vietetyn ajan määrästä, nimestä, sukupuolesta, iästä, yhteisistä asioista... lista jatkuisi loputtomiin. Mutta kaikki nämä ovat pikkuseikkoja. Oikeasti tärkeitä asioita ovat esimerkiksi molemminpuolinen luottamus, toiselle parhaan toivominen ja rehellisyys. Lukekaa mun ja Kaisan viestit ja näette kummankin käsityksen aidosta ystävyydestä.

     Aito ystävyys ei katoa kokonaan koskaan. Kaisan kanssa ollaan tunnettu yli 7 vuotta. Kolmannelta luokalta aina seiskan alkuun oltiin erottamattomat, paita ja peppu. Seiskaluokalla jostain syystä etäännyttiin toisistamme, oltiin reilun vuoden ajan suurin piirtein moikkausväleissä ja epämukava hiljaisuus vallitsi välillämme katkonaisten juttelunpätkien välissä. Pelkäsin sitä Kaisan mennessä eri luokalle. Pelkäsin Kaisan menettämistä. Siihen aikaan pelkäsin, että meidän ystävyys voi olla tuhoon tuomittu.
     Asian pointti on se, että lähennyttiin uudestaan. En tiiä miten se tapahtui, mutta ysiluokkaan mennessä Kaisa ja mä oltiin jälleen kuin ananas ja kookos. Ja tiedän että vaikka mitä tapatuis ja vaikka etäännyttäis, kadotettais toisemme, löydettäis aina takaisin.
     Aito ystävyys on toisen vikojen ohi katsomista ja hyviin puoliin keskittymistä. Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana ja voi tuntua että ystävä on täysin eri ihminen kuin ennen. Kuitenkin, vaikka muutos olisi kuinka iso, jossain siellä on edelleen se sama 8-vuotias pikkutyttö, jonka viereen opettaja laittoi sinut istumaan. Kaisan kohdalla voin sanoa, että varmasti kumpikin on tapaamishetken ja nykyhetken välillä muuttunut järkyttävän paljon. Kaisa on silti sama kaunis, vilkas ja hassu tyttö, jonka kanssa pelasin sims 2:sta ja söin... no, mitä vaan. 
     Jos ihmisellä ei ole yhtäkään luottamuksen arvoista ihmistä... En halua kuvitella sitä tunnetta. Mutta vaikka tuntuisi siltä, ettei koskaan tule tapaamaan ketään, se on aina mahdollista. Jossain täällä on joku, joka kaipaa juuri sun ystävyyttä. Kun löydät jonkun, ja tajuat, että haluat olla hänen ystävänsä, nautit hänen seurastaan. Kun sinulla on joku, joka välittää ja haluaa viettää aikaansa seurassasi.. se, lukija hyvä, on aitoa ystävyyttä.

Hän sai mut laulamaan, hän antoi mulle sävelmän

Kaikille mun ystäville: kiitos, että jaksatte mua (jos siis jaksatte). ♥

✿ver and out.

pandankorvat

Oli pakko päivittää... sain etukäteen maailman ihanimman joululahjan: Spirithoodin! Vieläpä pandan mallisena. Ihanaa :) Koeviikko oli onneks ohi mun osalta jo maanantaina, joten sain chillata ja nukkua pitkään tiistaina ja tänään. Tuli tarpeeseen, koska huomenna pitää herätä taas seitsemältä, tosin en mee kouluun. Meillä on huomenna vielä kaksi esitystä siitä musikaalista, ja me lähdetään äiteen kanssa sinne jo 7.20 kieppeillä, onhan se sentään kuoronjohtaja.
      Tänään oli tosi rento päivä. Kaisa kävi koululla tekees kokeen ja tuli meille bussilla, ja kymmenen aikaan herätti mut höpsösti. Taisteltiin sitte jotain 15 min himoa mennä nukkumaan (kumpikin siis) kunnes päätettiin että lanitus on tärkeämpää. Avasin WoWin (josta mul on vaan trial - peliaikaaaa pls) mut kaisan full versioniin piti ladata joku uusi päivitys niin luovutettii ja pelattiin amnesiaa mun koneella hetken. Jatkoin pelaamista yksin, koska kaisaa alkoi pelottaa niin paljon että katsoi omalla koneellaan MLP:tä... jep. Kaisa on vihdoin tullut kaapista ulos: täysi brony. Yhtäkkiä ovikello soi ja mulle tuotiin mystinen paketti... ja se oli mun panda!

Kaisa oli sattumalta ottanut mukaan oman hoodinsa ja tanssittiin sitten spirithoodtanssia. Otettiin äitin macilla tyhmiä kuvia, tilattiin pitsaa ja (O.o) koottiin kaappi. Insinöörit asialla. Tai no... ei. Joka tapauksessa hieman tämän jälkeen mun piti lähteä pianotunnille ja kaisa jäi pelaamaan vihdoin päivittynyttä WoWiaan ja tuli myöhemmin suoraan nuopparille, jossa meillä oli musikaaliharkat. Porukasta huomasi, että kaikki oli väsyneitä, mutta silti jaksettiin pitää tsemppiä yllä. Nyt pitäisi olla nukkumassa, mutta anarkiaa. Taidan pelata vielä vähän amnesiaa.

If you were the winter, I know I'd be the snow, just as long as you were with me when the cold winds blow.

☮ver and out.

Unelma

Euforia. Adrenaliini. Mieleni tulvii täyteen niitä. Olen juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Estradilla, näyttämöllä, ihmisten edessä. Vihdoinkin. Astelen eteenpäin ja huudan jonkun toisen tuskaa, itken jonkun toisen kyyneliä, kadun jonkun toisen tekoja. Olen joku toinen. Tämän ohikiitävän hetken ajan saan unohtaa itseni, olla jonkun toisen luomus, kertoa hänen tarinansa. Saan unohtaa arjen huolet, omat ajatukseni, oman itseni, oman elämäni.
     Se hetki, kun parrasvalot syttyvät, se hetki, jona astun lavalle, kun aivoni taistelevat jäätymistä vastaan, muististani tulvii vuorosanoja, muutan olemukseni henkilöksi, jonka tunteita tulkitsen. Se hetki, kun adrenaliini lähtee virtaamaan, sydämen syke kiihtyy, lihakset jännittyvät. Se hetki on elämän hetki. Sinä hetkenä olen elossa. Aistini ovat vireät, ajatukseni virtaavat mielettömällä vauhdilla veren kohistessa suonissani. Alituinen valppaus. Olen hereillä. Olen elossa. Tämä on elämistä. Tätä minä rakastan. Tämä on unelmani. Näytellä ikuisesti.
     Esiintyessä sieluni laulaa. Laulaa onnesta, siitä onnesta, joka tulvii mieleeni ollessani lavalla. Hymisee surusta, joka sykkii takaraivossani, koska tiedän, etteivät nämä euforian hetket kestä ikuisesti. Hyräilee hahmostani, jota rakastan. Nautin siitä, että esiintyessäni katsojat eivät näe minua, vaan hänet, jota esitän. Nautin siitä, että he uskovat hänen tarinaansa. Nautin siitä, että ihmiset ymmärtävät häntä. Eniten nautin kuitenkin mahdollisuudesta todistaa kykyni, taitoni, intohimoni tätä kohtaan.
     Seikkailuni lavasteissa, musiikin sointi ympärilläni, toisten näyttelijöiden huumori. Nämä ovat asioita, jotka harjoitusten aikana lumosivat jokaisen soluni. Ne valmistivat minua päämäärääni, kutinaan vatsanpohjassa, suloiseen siivuun suosiota. Olemme kaikki hyviä, olemme kaikki valmiita esiintymään.
     Sydämeni syke, korvieni sointi, kehoni varmat liikkeet. Valo osuu kasvoihini. Tämän hetken tahdon muistaa ikuisesti.

☮ver and out.

Vihreä

Miksi kaikki on niin vaikeaa? En yksinkertaisesti ymmärrä nykyihmisen alituista taantumista. Kukaan ei ole enää kiinnostunut taiteesta ja taidoista, tärkeätä on vain raha,raha,raha. Raha ja ulkonäkö. Yhteiskunta on sairastunut anoreksiaan, turhamaisuuteen, ahneuteen, jopa pahuuteen. Millä tahansa musiikilla pääsee pinnalle, jos on hyvä vartalo ja kauniit kasvot. Aivoton jumputus ja kolme seksikästä sanaa, ja olet tehnyt hittibiisin. Suosittu musiikkivideo syntyy vähäpukeisuudella, bileillä, alkoholilla ja - tietysti - seksillä. Media on pilaantunut, ihmiset ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan. Eri tyylilajeilla julkisuuteen pyrkiviä muusikoita haukutaan, pilkataan, sabotoidaan. Heidän mahdollisuutensa pilataan, taiteellisuutensa heitetään nurkkaan, taitonsa tönäistään kuraan. Toisin pukeutuvia lokeroidaan, kutsutaan friikeiksi, syrjijtään, pilkataan, ollaan ennakkoluuloisia. Käsketään muuttumaan samanlaiseksi kuin kaikki muut, osaksi massaa.
    Minä en halua. En halua muuttua siksi harmaaksi massaksi, jonka ainoat seikkailut käydään betoniviidakossa. Minä vaeltelen metsässä, sen vihreyttä maistaen, väriloisto lähes kirvelee silmiäni, raikas tuoksu saa ihoni kananlihalle. Kaikki tämä vihreä, johon luotan ja jota rakastan,. En osaisi kuvitella elämää ilman sitä ihanuutta, tuulenvireitä hiuksissani, auringonsäteitä ripsissäni. Metsä ja sen vihreys, ne ovat minun turvasatamani, minun pakopaikkani, minun taivaani. Elämä ilman luontoa ja sen vihreyttä olisi tyhjää ja haurasta. Kuin ilma vailla happea, meri vailla rantaa, kesä vailla kukkia. Kauneutta - todellista kauneutta - ei ole kokenut, jos ei ole ikinä nähnyt metsää, sen kesyttämätöntä vihreyttä.
    Ja samat ihmiset, jotka sitä kauneutta eivät hahmota, tuhoavat sitä kiihtyvällä vauhdilla niiltä, jotka sen tuntevat, sen kaikki värit, kaikki ulottuvuudet, kaikki ailahdukset. Sen vihreyden aistikkuuden, sinisen syvyyden, ruskean maan hyräilyn, puiden kuiskimat tarinat, lehtien helähtelyn toisiaan vasten. Kaikki se, mitä jotkut ovat vailla, kaikki se sielukkuus, löytyy metsän sylistä.

Sen vihreydestä.

☮ver and out. ✌ 

kysymyksiä

Miksi aika kulkee aina kuin pikakelauksella kun sen toivoisi pysähtyvän?

Miksi minusta tuntuu tältä?

Miksi kesäloma ei tuntunut kesälomalta?

Olenko oikeasti juuri aloittanut lukion?

Mikä on elämäni suunta?

Pystynkö tähän?

Pystynkö onnistumaan opinnoissani?

Saanko ystäviä?

Löydänkö elämälleni realistisen päämäärän?

Toteutanko itseäni?

Olenko unelmieni arvoinen?

...Onnistunko?

Päässä pyörii tällä hetkellä noin miljoona kysymystä. Ihmettelen elämää, sen huimaa etenemisvauhtia, sitä, miten kaikki menee ohi niin nopeasti ja sitä, miten siitä ei aina ehdi tai tajua nauttia. Aloitin juuri lukion. Mitä ihmettä? Vastahan kesäloma alkoi ja pääsin ysiltä!

Looking for a key to a door I can't get through

☮ver and ☮ut.✌