helppo tapa palata kirjoituksen pariin

Säännöt:

x Kerro 11 asiaa itsestäsi.

x Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

x Keksi 11 uutta kysymystä.

x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

11 asiaa minusta

1. Rakastan sitä, että erotun joukosta. Himoitsen tatuointeja ja lävistyksiä.

2. Nautin biiseistä, kirjoista, leffoista yms. joista tuttuni eivät ole kuulleetkaan. Ne on tavallaan "mun". Tunnen olevani ainutlaatuinen. Tai hipsteri-pätijä.
3. Ajan viettäminen yksin on minulle nautittavaa siinä missä se saattaa olla muille vastenmielistä. Rakastan sulkeutua yksin omaan maailmaani.

4. Olen viime viikkojen aikana muuttunut hirveäksi teeholistiksi.
5. Minulle on vaikeaa olla täysin oma itseni muiden seurassa.

6. Lukio ja koulunkäynti itsessään ovat minulle tällä hetkellä erittäin vastenmielisiä ajatuksia. Vedän lukion läpi mitä luultavimmin kirjoittamalla vain ne neljä pakollista ainetta. Ja mitä läksyihin tulee... mitä ne on? (olen huono oppilas koska thug life)
7. Minulla on suuria suunnitelmia ja unelmia joiden toteuttaminen ja tavoittelu siirtyy aina huomiseen.

8. Musiikkimakuni on yksi suuriimmista ylpeydenaiheistani.
9. Peoplewatching on hauskaa.

10. Ollessani yksin kotona tanssin kuin hullu, laulan vähän liian lujaa ja innokkaasti, puhun itselleni englantia ja luon suuria draamoja keksimieni hahmojen välille. "Richard, how dare you show your stupid little face around here after having eaten my cat AND my doritos?"

11. En osaa keksiä yhdettätoista faktaa. Paitsi niinhän mä juuri tein. Well, this is a little awkward...

11 kysymystä minulle

1. Koetko koskaan sellaisia väkivaltaisia hetkiä, milloin voisit lyödä jotain (mutta et vain viitsi?) - Joka.päivä.

2. Jos saisit itsellesi minkä tahansa epänormaalin kyvyn, millaisen valitsisit? - Kyvyn toteuttaa toiveita, MITÄ TAHANSA toiveita. Siinä olis mukana vähä niinku koko diili, voin toivoa olevani noita, osaavani lentää tai vaikka muuttuvani vompatiksi tahdon voimalla, jos siltä tuntuu.

3. Kuinka monella eri kielellä kuuntelet musiikkia? - hmm... 6 tai 7

4. Onko sinulla avaimenperiä ja jos on, millaisia? 

vau

5. Katsotko elokuvia genren, elokuvaohjaajan, näyttelijöitten, arvostelujen tai mahdollisen tarinan perusteella? -  Jotkin tunnetut ohjaajat on jo suosituksia itsessäänkin, mutta yleensä valitsen leffat takakannen  tiivistelmän perusteella. Vaikka leffassa kekkaloisikin joku lempinäyttelijöistäni, mutta aihe olisi tylsä tai epämiellyttävä, en luultavasti tuhlaisi siihen aikaani, ainakaan yksin.

6. Suosikkisi kaikista tietämistäsi fiktiivistä henkilöistä ja miksi? - Voi apua. En voi nimetä yhtä voittajaa... Naisista oman tienstä kulkijoita kuten Jo March, Luna Lovekiva, Katniss Everdeen ja nuori Carrie Bradshaw. Miehistä hieman epävarmoja sankareita kuten (tietysti) Harry Potter, Eragon, Frodo Reppuli ja Spider-Man. Tuntuu niin väärältä jättää joitakin pois ihan vaan ettei tästä tulisi metripitsapostausta.

7. Lyijykynä, lyijytäytekynä vai kuulakärkikynä? - Kuulakärkikynä nopeisiin tilanteisiin ja lyijykynä tarkkuutta vaativaan työhön. Lyijytäytekynät ovat turhia.

8. Mistä sellaisesta kirjasta pidät, mistä tarpeeksi moni ihminen ei ole mielestäsi kuullut? - Lista olisi aivan liian pitkä, mut esimerkiksi Isabel Abedin Lucian, Alice Seboldin Oma Taivas, Meg Cabotin Mediator -sarja (tosin vain englanniksi), Neil Gaimanin Hautausmaan Poika, ja tietty intohimoni: Everworld -sarja, jonka on kirjoittanut loistava Katherine Applegate.

9. Mitä mieltä olet lehtien mielipidekirjoituksista? - Eipä niistä haittaakaan ole, hyväksyn ne kunhan ovat kypsästi kirjoitettuja ja minun kanssani samaa mieltä.

10. Arvosteletko usein tahattomastikin muita ihmisiä? - Yritän olla tekemättä niin, pelkään koko ajan että asia on juuri toisin päin, että minua arvostellaan. Yirtän olla aiheuttamatta sitä epämiellyttävää tunnetta kanssatallaajilleni.

11. Mihin uskot, että ihmiskunta on menossa tulevaisuudessa? - Haluaisin sanoa, että kyllä tästä tilanteesta on suunta vain ylöspäin tai suoraan ydinsotaan, mutta vannoutuneena pessimistinä sanoisin että ei mikään luonnonkatastrofi ehdi maapalloa tuhota, sillä ennen pitkää ihmiskunta syöksee tämän paikan kaaokseen ja imeytyy itse mukana suoraan kadotuksen mustaan aukkoon. Ja sitten harmittaa. Mutta pidän sormet ristissä ja puhaltelen pudonneita silmänripsiä.

11 kysymystä haastetuille

1. Mikä on lempimakusi koko maailmassa?

2. Mitä teet ollessasi yksin kotona?

3. Paras muistosi ala-asteelta?

4. Omena- vai appelsiinimehu?

5. Typerin asia Suomessa?

6. Jos omistaisit Bulgarian, mikä olisi ensimmäinen asia minkä tekisit?

7. Minkä historiallisen tapahtuman haluaisit nähdä omin silmin?

8. Huonoin iskulause ikinä?

9. Jos voisit olla mikä tahansa maaginen olento, mikä olisit?

10. Kuinka monella kielellä osaat sanoa kiitos?

11. Oletko koskaan nähnyt käen kukkuvan?

Haastan kaikki tämän lukevat ja blogia kirjoittavat. Tai ei tarvitse edes omistaa blogia. Voit tehdä vaikka facebookiin muistiinpanon. (Pakko vastata itse keksimääni kohtaan 11: minä olen.)

Kiitos Matildalle 11 kysymyksestä.

You'll be waiting that night, you'll be sitting on the street, wearing black and white, with red underneath

Over and out.

Peloista

Inspiraation ja tekemisen puutteessa keksin kirjoittaa blogiin jotain, mitä kukaan ei tule arvostamaan, ja josta kukaan ei todellakaan tule tykkäämään, vähiten varmaan minä itse. Jos siltä tuntuu, tämä postaus saattaa kadota netistä yhtä nopeasti kuin se on sinne ilmaantunutkin. Ainoa toiveeni on se, ettette tuomitsisi tai tekisi näistä kärpäsistä härkäsiä.

Viime aikoina oon siirtänyt blogin päivittämistä vain sen takia, että ei ole ollut mitään julkisesti jaettavaa. Julkisesti nimen omaan. Päätin tehdä sen tänään, kun en keksi parempaakaan ajanvietettä yksinäisenä perjantai-iltana.

1. Janoan läheisyyttä ja jotakuta, joka tahtoo vain minut. Janoan rakkautta, mutta samalla pelkään sitä lähes kuollakseni. Pelkään, etten ansaitse rakkautta, ja ennen pitkää ne, jotka välittävät tai sanovat välittävänsä tajuavat sen ja katoavat. En usko, että minua hyväksytään omana itsenäni, vaikka loppujen lopuksi sitä rakastutaan ihmiseen eikä siihen, mitä tämä esittää olevansa. Pelkään, että rakkaus on myytti, ihmisille syötettyä propagandaa.
2. Pelkään toisia ihmisiä. Nykyään teini-ikäisten trendi on julmuus, ja sitä lähes vaaditaan ollakseen laajasti suosittu ja hauska. Suosiolla ei sinänsä ole minulle juurikaan merkitystä. Kärsin sosiaalisesta fobiasta, ainakin joillakin tasoilla. Sosiaalisuus itsessään on siis minulle sanoinkuvaamaton kamppailu - en omista minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, varsinkaan uusien ihmisten lähettyvillä. Oletan jokaisen minulle puhuvan tai edes minua kohti vilkaisevan analysoivan vikojani. Joskus jopa väistelen katsekontaktia ja esitän kuuroa aivojeni samalla paahtaen kuumeisesti etsien edes yhtä oikeaa sanaa. En välitä minulle tuntemattomien ihmisten mielipiteistä, mutta haluan silti heidän pitävän minusta ja janoavan seuraani. Ylianalysoin jokaista liikettäni, ja kun minulle puhutaan, jäädyn ja aivoni tyhjenevät yhtäkkisesti. Useimmille vaikutan välinpitämättömältä ja ylimieliseltä - siltä, etten vain viitsi vajota pahaisten maallikkojen tasolle ja jutella.
3. Esitelmien pitäminen. Seiskaluokalla meidän piti pitää esitelmä opettajan antamasta aiheesta. Sain aiheekseni YK:n ja tein loistavan esitelmän, täynnä kiinnostavia faktoja ja ex-poliitikko isoisäni kertomia sisäpiirin nippelitietoja. Astuin luokan eteen, otin paperin käteeni ja - tyhjää. Aivoni löivät tyhjää, ja raakuin yhtäkkiä kuivuneella kurkkuäänellä sanoja muistiinpanolapustani. Opettajan kommentti oli, että enemmän tietoa olisi tarvinnut, ja jätin parantamisen varaa. Kehitin tästä uuden pelon. Nykyään se, että minun pitäisi astua luokan eteen ja esittää oikeita faktoja, olla rento ja säteillä, muistaa mitä pitää sanoa ja milloin, on sula mahdottomuus. Ainoa tapa minulle on itseni eteen pakottaminen, käsien tärinä, aivojen tyhjäkäynti, totaalinen jäätyminen, kurkun kuivaminen, heikotus ja kyynelten nieleskely. Enkä tiedä miten kyseisestä "fobiasta" pääsisi eroon.
4. Jollakin asteella pelkään sitoutumista. Jos alkaisin seurustella, toinen osapuoli kuitenkin kyllästyisi ennen pitkää tai tahtoisi edetä suuntaan, johon en olisi valmis tai josta en olisi samaa mieltä. Olen nähnyt lukemattomia suhteita, jotka päättyivät, ja jotkut erittäin rumasti. Itseni tuntien keskityn negatiivisiin asioihin ja sivuutan isovanhempani, jotka ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta. 
5. Pelkään hylätyksi tulemista. Minua ei haittaa se, että hiukseni, vaatteeni tai ulkomuotoni pistää silmään ihmismassasta, tai se, että vietän hyppytunteja yksin koulussa olevassa piilopaikassani. Ei. Pelkään sitä, että ihmiset, joihin olen onnistunut kehittämään mitä luultavimmin molemminpuolisia tunnesiteitä, katoavat joko omasta valinnastaan tai ilman valinnanvaraa. Minulla on aina sellainen olo, että minun on pakko todistaa ystävilleni jotain, todistaa että olen heidän ajatustensa arvoinen. En tiedä, saattaa olla, että tämä päteekin joihinkin, tai olen vain vainoharhainen. Tiedän, etten ole kenellekkään kaikkein paras, en, vaikka niin minulle sanottaisiin, vaikka he niin itsekin luulisivat. On joku, jonka kanssa nauretaan enemmän, jaetaan kokemuksia, salaisuuksia, ajatuksia ja mielipiteitä enemmän, eletään enemmän ja halutaan elää enemmän. En syytä siitä ketään, mutta pelkään sitä, että minusta tulee tarpeeton, tai jopa este.
6. Tulevaisuus. Pelkään sitä järjettömästi. Minua kohtaan on aina ollut korkeita odotuksia - saan loistavan päästötodistuksen yläasteelta, kirjoitan tuhat laudaturia, pääsen yliopistoon ja valmistun ammattiin, jolla tienaan hyvin ja turvaan perheeni elämän moneksi sukupolveksi. Se fiksuksi tytöksi kutsuminen, joka tuntui ennen kehumiselta, on hitaasti muuttunut paineeksi, ja tuntuu siltä, että en riitä omana itsenäni, että koko ajan on työskenneltävä ansaitakseen minuun luottavien ihmisten kunnioitus. Ysiluokkaan asti jotenkin vain alistuin kohtalooni, panostin kouluun ja tähtäsin peruskoulun loppuun, siihen oletettuun vapauteen. Ysin aikana, kun aloin vastustamaan oletuksia, en tiennytkään, millä paikata ennen niin selvältä tuntuneet suunnitelmat. En usko taitojeni riittävän mihinkään, minkä tunnen kutsumuksekseni, ja niinpä tunnen olevani jonkinasteisella tuuliajolla, täysin tiedottomana siitä, mitä lukion jälkeen tai edes ensi syksyyn mennessä tapahtuu.
7. Pelkään sitä, että lähden tästä maailmasta jättämättä minkäälaista jälkeä - edes omaan kotikaupunkiini.Yksi ihmiselämä on kuin vihellys autiolla saarella, keskellä Karibianmeren myrskyjä. Lyhyt, hiljainen, ja pian unohdettu. Julkkiksetkin muistetaan vain seuraavan puolen vuosisadan ajan. Haluaisin tehdä jotain, joka muistettaisiin sen ainutlaatuisuudesta. Jättää jälkeni alati kuluvaan maaperään. Haluaisin, että kotikapupunkini olisi ylpeä siitä, että kasvoin siellä.
8. Pelkään salaisuuksieni paljastumista. Jos päiväkirjani jokainen ajatus tulisi julki, kukaan ei katsoisi minua samalla tavalla. Jotkut säälivästi, jotkut viha silmissä leiskuen, jotkut syvästi hämmentyneinä. En kaipaa sellaista huomiota. Kaikilla meillä on asioita, joita emme halua jakaa kenenkään kanssa, emme edes niiden, joihin luotamme. En tahdo loukata ketään sillä, toivon että se ymmärretään. Silti utelen toisilta ihmisiltä heidän huoliaan. Joku päivä se saattaa kääntyä minua vastaan.
9. Riitely on pelottavaa. Varsinkin, jos kaksi minulle tärkeää ihmistä riitelevät. Ahdistun, tunnen olevani vastuussa tai että minun odotetaan selvittävän asiat. Jos ystäväporukka ympärilläni hajoaa eri piireihin, ja kaikissa on minulle tärkeitä ihmisiä, pelkään, että jos vietän aikaa yhden kanssa, toinen ei halua enää olla ystäväni. Ahdistun, koska olen nähnyt, mihin riidat voivat johtaa. En osaa reagoida ystävieni riidellessä. Saatan olla itsekäs ajatellessani enemmän omaa asemaani kuin ystävieni välistä konfliktia, mutta joudun paniikkiin. Inhoan draamaa ja juonittelua, mutta en itsekään ole aina vältellyt sitä tarpeeksi.
10. Pelkään, etten elä. Että elämä lipuu ohitseni, että istun sisällä kunnes päiväni ovat luetut. Etten saavuta yhtäkään tavoitettani tai unelmaani. En matkusta minnekkään, en kerää muistoja, joista voi nauttia vielä jälkeenpäin. En ole elämäni lopun koittaessa se ihminen, joksi olen itseni aina kuvitellut. En läpäise esteitä, kaada muureja, murra lukkoja. Voita pelkojani.
11. Pelkään, että minua ei oteta vakavasti. Itseni nolaaminen on omasta mielestäni vain hauskaa - eilen löin pääni lamppuun viettäessäni iltaa ystävien kanssa Coffee Housessa, ja nauroin mukana. Liukastun koulun pihalla, enkä luiki pois punastellen, vaan nousen pystyyn hymyillen enkä huomioi toisten pilkkaa. Mielestäni se on hyvä taito. Itselleen nauraminen. Mutta se, ettei minun sanaani uskottaisi ollessani vakavissani, on yksi kauhukuvistani. Esimerkkinä: "Masennus on muotia." Tällä hetkellä jokainen nettisivu pursuaa kuvia ja tekstejä ihmisiltä, joiden "elämä on loputonta taistelua". Masentuneisuudesta ja keksitystä tai liioitellusta pahasta olosta on tullut tapa hakea huomioita tai ilmaista niin sanottua syvällisyyttä; näytetään, että iloisen pinnan alla ei aina paistakkaan aurinko. Se, että on joskus huonoja päiviä, on pelkästään inhimillistä, mutta nykyään kaikesta tehdään niin iso juttu. Ne, jotka tuntevat oikeaa ahdistusta joka päivä, lasketaan mukaan tähän alati kasvavaan sakkiin. "Yeah I'm smiling but inside I'm dying" olisi ennen voinut kertoa todellisesta ahdingosta, mutta siitä on tehty klisee, sanonta, jota käytetään kuvaamaan huonoa hiuspäivää. Tiedän, että asenteeni ihmiskuntaa kohtaan on melko kyyninen enkä välttämättä tiedä joidenkin kohdalla koko tarinaa, mutta yleinen huomionhaku on niin järkyttävän väärin.

Anteeksi, tää teksti on varmaan tosi masentava. Tuli vaan sellainen fiilis, että haluan olla avoin ja rehellinen. Pelkojen ei pitäisi olla tabuja tai häpeäpilkkuja ihmisessä; mun mielestä se, että puhuu peloistaan ja tunnustaa ne on loistavaa ja kypsää, ilmaisee jopa jonkin asteista älykkyyttä.

Is that your plan, to do what you can?

See what comes, see if you run..

Peace ☺ut.

Ruotsin 2. kurssi

Seuraava katkelma on suoraan päiväkirjastani, eiliseltä ruotsintunnilta...:

#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollistaSE ON SAATANAN KIELI HurrhurrhurrhurrDurrHurrDurrHurrDurrGärrrrr;) Brainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmetlblarghqzöäohzigarmsuussussussusssussssus Haluunpoieespoispoispoispoispoissussaatanaspoispoissus Asserisaskarjuudajuudajuudajudajuuuuuuuuuuuuuda TÄMÄ ON MINUN AJATUSVIRTANI TÄSSÄNÄIN Mussunmussukkuulapyssyahmedsimpukkalapsimiekkoneeen miehet. Miehet on kivoja. Mutta TYTÖT ON MYÖS kissoja Valintojavalintoja hurrrrylikuumentuma luuletkonäin tiedätkö keijulaulun salaisuuden Levitä salaattisiipesi ja lennä katon läpi kohti unelmiasi. Enoleoikeastitäällä. Tämäon unta kokoelämäsiis ja meilläkummittelee olen nähnyt miehen joka katosi yhtäkkiä näenharjojajaharhojakeskelläyötäPAITSIjos se oli totta ja tottasekaioli Muuuuuuuuuuuuuuuuuutta voinkouskoaomiinsilmiini spekulaatiotaspekulaatiota laatikko - laatikkoruokaa Kaisa on vapaallajalalla jaminäen Miksi nosiksikoska minutonraahattutänne poliisifyysisinevoimineen hengästyiraahatessaanminuahuonokuntovaiolenkoniinpainava haluanakvaarioonkalojen sekaan kuplat putoaa maahan ja minäroikun kiinni pilvissä pilviin ja pilvillä, pilvessä, tahdonpilvenpäälle Kypäräpäähän ja pesäpallomaila
Peaceout -M

...joo, en tykkää siitä että mut pakotetaan tekemään tai opiskelemaan asioita. Postaan lisää järkevämpää tekstiä vähän myöhemmin. :D

Ovet and out.

ranskalainen nuorimies

Uusi vuosi, uudet vastoinkäymiset! :)

No joo. Uudenvuoden aatto oli loistava, Helmin mökillä siis oltiin minä, Kaisa, Helmi ja Tuulia. Meidän lisäksi tietysti mun pikkusiskot, Helmin pikkusisko Lissu, äiti ja Helmin vanhemmat. Valvottiin, herkuteltiin, katsottiin zombileffa ja pelattiin hitonmoinen määrä puspaa. Kiitos siitä. Ai niin, aloitin myös uuden päiväkirjan. Edellinen kesti 6 vuotta, mutta tähän asti oon onnistunut kirjoittamaan vähintään sivun joka päivä.

epäonnistuminen, mutta yritys hyvä 11.

Uuden vuoden myötä vaihtui tietysti myös jakso. Tässä jaksossa mulla on 4 englanninkielistä kurssia. Hui.. Siis art (kuvis), thinking skills ("filosofia" huomaa lainausmerkit), psychology ja business studiesin kakkoskurssi, koska luulin sen olevan pakollinen... Jota se ei vissiinkään ollut? Kapitalistit kusetti mua taas. Lisäksi vielä ruotsin kakkonen. Brrh. Joka tapauksessa onneksi joka kurssilta löytyy ainakin yksi ihminen, jonka tunnen ja uskallan siis puhua. Joka tapauksessa koulu on edelleen perseestä. Skitsoan siitä aika usein pk:ssa ja saatan skitsota piakkoin myös täällä blogissa, odottakaa vaan. Hetkenä minä hyvänsä terveen ja mielipuolisen kouluinhon raja ylittyy.

Hiuksista sen verran, että värjättiin ne Jennan kanssa joulun kunniaksi punaisiksi, ja nyt on tullut sävytettyä pinkkiä kohti. Ostin tosin pari päivää sitten jälleen uuden mysteerivärin, kuka arvaa mitä tuleman pitää seuraavaksi?

punaisina.

Toissa viikonloppuna jälleen Lurituksen voimin miehitettiin Lankarin leirikeskus. Mukana vuoden "guest star" Joaquin Escamilla, menestynyt amerikkalainen tanssija/koreografi/tanssinopettaja jne.. Joka tapauksessa loistava heppu ja sen sessiot oli tosi hauskoja varsinkin hyvässä seurassa. Oli taas ihanaa ja päristiin ja laulettiin. Ja mä ja Jummu tehtiin oma koreografia yhteen biisiin ja esitettiin se sunnuntaina kuorolle ja huoltajille. Oli ihan mahtava fiilis kun osas ne liikkeet ja teki täysillä. Ihmiset tykkäs ja jopa mua kehuttiin! Jummua nyt tietysti, sehän on syntynyt tanssijalka vipattaen (eli synnynnäinen tanssija).

Me tehdään näytelmäkerhossa näytelmä nimeltä Vaarallisia Suhteita. Se on loistava, täynnä draamaa ja komediaa, ja Annukka (meidän ryhmän ohjaaja) on tehnyt siitä täydellisen sovituksen. Meidän koko ryhmä tietää, että tästä tulee spektaakkeli. Kaiken lisäksi, sain juuri sen osan jota toivoin: olen nuori, hyvin kasvatettu, ujo ja rakastunut ranskalainen nuorimies, herra Danceny. Jokin siinä hahmossa on vaan niin ihanaa, ja uskon pääseväni hyvin sisään sen hahmoon ja ymmärtäväni sitä. Ihanaa saada unelmaosa. Motivaatio on tietysti korkeammalla kuin viime vuonna, kun olin Aimo Airaksinen, vanha ja raihnainen. Tästä tulee hyvä. Tästä tulee paras, just sopivan loistava. Pelottaa se, että mun pitää aloittaa koko esitys laulamalla.

Viime aikoina on jotenkin ollut tosi outo olo, niinkuin odottaisin, että jotain tapahtuu. En tiedä yhtään, mitä, mutta jotain. Sen takia annan kaiken vaan jumittaa paikallaan, en tee mitään ylimääräistä, odotan vaan. Pitäis jaksaa niin paljon asioita. Koulu, läksyt, aineet, esitelmät, kokeet. Kuoro, laulut ulkoa, pirteänä mukana. Teatteri, ilmaisuvoima, vuorosanat, rohkeus. Sosiaalinen elämä, yhteydenpito, puheenaiheiden keksiminen, asioiden yhdessä tekeminen, ihmisten tapaaminen. Piano, soittoläksyt, tekniikka. Asioiden loppuun asti vieminen. Asioiden aloitus. Kaikkensa antaminen. Elämästä nauttiminen? Ja kaiken lisäksi pitäis vielä jaksaa omaa itseään. Peilistä vastaan katsoo muukalainen. Muistan, kun pienenä lapsena katsoin peiliin. Tuijotin syvälle silmiini. Jostain syystä tuntuu, kuin silmät olisivat ainoa asia minussa, jotka eivät ole muuttuneet. Ilman niitä en tunnistaisi omaa peilikuvaani.

Se siitä aiheesta, anteeksi että tulee taas kilometreittäin tuhtia tekstiä. Pian on mun synttärit! Täytän 17. En tiedä, muuttaako se mitään. Ei tunnu siltä että muuttaisi. Pitäisikö tuntua siltä? Joka tapauksessa juhlitaan jo tänä perjantaina, koska saadaan silloin koko talo itsellemme :) siinä jotian, mitä odottaa. Syntymäpäivä ei kyllä ole tämän mystisen odotuksen tunteen aiheuttaja. Kyllä sen huomaisi. Pohdituttaa kovasti, mikä se on. Mitä nyt on meneillään, mieli?

And I loan you my wings, and I'm offering all of me

◎ver and out.

the trees like torches, blazed with light

Pimeys suutelee turvonneita silmiä ja lahjoittaa toisten unisille katseille tietämättömyyden hunnun.
Maapallo pyörii edelleen, mutta olisimmeko halunneet nähdä sen lopun?
Värjäsin hiukset joulun kunniaksi punaisiksi, joten en pääse taivaaseen?
Haluanko sinne, ansaitsenko pääsylipun paratiisiin, uskonko edes siihen?

Itse oon oudolla tavalla vähän pettynyt että viikko sitten niin kauan odotettu ja ennustettu maailmanloppu (tai yks niistä) ei sitten ilmaantunutkaan. Tai siis, etkö itse olis halunnut nähdä, miten kaikki loppuu? Kuvittelin mielessäni meteoriittisateita, aaltoilevan maankamaran, punaisena hehkuvan taivaan, epämuodostuneita mutantteja juoksemassa pitkin vitivalkoisia lumikinoksia... Niinhän kaikki muutkin ajatteli, eikö? Ai ei... Noh.. What can I say? Olen maailmanloppunörtti...
Joka tapauksessa 21.12.2012 vietettiin loistavassa seurassa, oltiin Kaisan kanssa Helmin uimahallilla öitä ja pidettiin kunnon maailmanloppubileet! ED was involved. Sshh.

Käytiin Kaisan kanssa katsomassa Hobitti: Odottamaton matka 19.12. ja se fanityttöilyn määrä... Onneksi pidättelimme toisiamme heittäytymästä valkokankaalle heijastettuja ihanuuksia vasten. Oikeesti. Kaikki. Ne. Miehet. Richard Armitage, Aidan Turner, Martin Freeman... Ja tietty se vilahdus mitä nähtiin Elijah Woodista. Ovary explosion. Anteeksi mielikuvat. Mutta LOOK AT THIS. Aidan. Turner.

Käytän liikaa pisteitä. Richard. Armitage. *drool*

Mene katsomaan se ja katsotaan sitten kuka ihkuttaa liikaa.
(Btw olin tänään katsomassa se uudestaan ft. Helmi ja äiti :D)

Joululoma on aivan liian lyhyt, enää 6 päivää jäljellä ennen kuin takas kouluun.......hyi. Nyt jo ahdistaa. En halua takasin siihen stressiin. Just kun oon päässyt rentoutumisen makuun. Jo yläasteen alussa selveni että akateeminen elämä ei ole mua vasten. Eli mitä helvettiä teen "vapaaehtoisessa" koulussa? Lainausmerkit siksi, että itse olisin halunnut pitää välivuoden. Mutta muiden mielestä se olis tarkoittanut sitä, etten olis enää ikinä palannut akateemiselle polulle. Ja se on varmaan ihan totta. Mutta silti, motivaatiolukemat on miinuksen puolella. Ei, en varmaan ikinä läpäise ylioppilaskirjotuksia, saati sitten hyvin arvosanoin...

Joulu oli ja meni, oon tyytyväinen saamiini lahjoihin, ja haluan kiittää kaikkia niitä jotka laittoi aikaa ja rahaa mun lahjomiseen. Oli ihanaa kokoontua (äidin puoleisen) suvun kanssa mummolaan, tavata kaikki ne ihmiset joulumieltä puhkuvana joukkona. Kaikki ne hymyt sai mutkin hyvälle tuulelle :) 

Uuttavuotta mennään perheen kanssa viettämään Helmin mökille, tietty sen perheen kanssa. That should be fun. Niin äiti myös täyttää silloin 50 niin juhlitaan sitä, onnea äiti. :)

Eipä muuta, näkyillään.

What was stolen must be returned

☢ver and out.

valkoinen joulukuu

Kuukausi on taas vierähtänyt ihan järkyttävän nopeasti siitä, kun viimeksi kirjoitin. Ei oo tapahtunut hirveesti mitään kirjoittamisen arvoista. Nytkin lyö tyhjää. Oon kärsinyt koulussa, tavannut kavereita, pelannut PALJON, nukkunut ja lukenut. Käytiin teatteriopin ryhmän kanssa katsomassa yks näytelmä Seinäjoen Kaupunginteatterilla. Sen nimi oli Myötätunto. Se oli vaikuttavin, hämmentävin, kaunein, kamalin ja yks parhaista näytelmistä jotka oon koskaan nähnyt. Näytelmän loputtua, kun istahdin mua hakemaan saapuneen äidin autoon, aloin itkeä. En tiedä miks, ehkä säälin niin paljon päähahmoa Henryä. Pääosan esittäjä oli muuten nainen, ja uskon, että yksikään mies ei olisi voinut olla yhtä hyvä Henry. Se oli niin uskottava.
     Läpäsin muuten Amnesian ja olen erittäin ylpeä itsestäni! Kaiken kaikkiaan se oli musta aivan loistava peli ja tykkäsin siitä että hirviöiltä piti paeta ja piiloutua sen sijaan että olisi taistellut viimeiseen hengenvetoon - siinä oisin ollut vähän heikommalla. :D (Kuva otettu steamin screenshot -toiminnolla.)

     Lisää saavutuksia, suoritiin viime viikolla musiikin perustutkinnon loppuun, eli kävin soittamassa ohjelmiston, asteikkoja ja prima vistaa. Kuulostaa helpolta mutta se tilanne, kaikki ne silmät tuijottamassa sua. Ahdistavaa. Sain kuitenkin 23/25 pisteistä ja arvosanaksi erinomaisen. Jep, ihmettelen itsekin, asteikot meni sen verran naurettavasti. Mutta tyytyväinen olen!

     Koeviikko oli aika kamalaa, niinkuin aina, mutta olin sen verran taitavasti valinnut kurssit, että loma alkoikin mulla jo tiistaina. Oli kyllä tarpeen. On ollut niin stressaava tää jakso ton business studiesin (enkunkielinen aine siis), espanjan ja sit ton tutkinnon takia, plus sitten kaikki muut ei-opiskeluun tms. liittyvät jutut.

     En tiiä kuinka paljon itsestäni haluun täälä kertoa joten sanon vaan että on masentanut aika paljon viime aikoina, ja oon jotenkin tullut turraksi surun tunteelle. En huomaa sitä, koska oon tottunut siihen. En tiiä, ehkä jotain väsymystä, ja loma osui täydelliseen saumaan. Saapa nähdä.

     Haluisin kirjottaa jotain syvällistä ja loistavaa, mind-blowing tekstiä joka räjäyttäisi kaikkien tajunnan mutta huomisen maailmanlopun kunniaksi taidan ottaa rennommin. Katsotaan jos Suomi pelastetaan ja pääsen pohtimaan maailman solmuja ja silmukoita vaikka joulun jälkeen.

     Mul on semmoinen fiilis ettei mun ystävät luota muhun. Jos jonkun salaisuus on vuotanut (tai se olettaa sen vuotaneen) syyttävä sormi kääntyy suoraan muhun. Ei, en ole päiväkirja johon voi raapustaa kauheimmatkin asiansa ja odottaa niiden unohtuvan pois. Mutta en mä ole myöskään mikään hemmetin megafoni. Jos toinen jakaa sun asioita, tiedän, et se on loukkaavaa. Mutta myös se on loukkaavaa, kun sua syytetään tietovuodosta, joka et itse ollut. En tiedä mikä mussa viestii epäluotettavuutta, mutta niin se näyttää hitto vieköön tekevän. Joskus vois vähän ajatella ennen kuin sukeltaa suin päin sotaan ja syytää vihamielisiä sanoja ilman taustatutkintoja. Ja ei, en puhu vaan lähikuukausien tapauksista, puhun koko hemmetin elämästäni. Jos kuulee "kerron myöhemmin" liian usein, tuntee varmasti olonsa huijatuksi, hyljeksityksi, eikä läheskään luottamuksen arvoiseksi. Joten miettikään ennen kuin syytätte. Se sattuu. Peace out.

Thought I had an answer once, but your random ways swept me along

Over and out.

Kuinka paljon on puolet äärettömästä?

Viime aikoina oon ajatellut paljon sitä, miten tärkeää osaa ystävät näyttelee mun elämässä. Ja varmasti myös suurimman osan muista ihmisistä (ja miksei eläimistäkin). Se, että tietää jonkun tahtovan olla seurassasi, jonkun luottavan suhun, välittävän siitä, ootko elossa. Se, että voi jakaa toisen ihmisen kanssa niin ilot kuin surut, on kantava voima. Kaikilla on ystäviä, enemmän ja vähemmän täydellisiä. Tässä asiassa tunnen olevani tosi onnekas. Tänään just Kaisan kanssa vastattiin toisillemme miksi ollaan omasta mielestä ystäviä ja mikä on parasta toisessa.
Minä vastasin ensin:

" Sä oot mulle paras, koska oot just sopivan samanlainen kuin mä, ja kuitenkin niin erilainen. Unelmoidaan sanoista asioista, harrastetaan ja tykätään samoista jutuista, ollaan yhtä anti-hikkejä (:D), tykätään samoista pojista (hemmetti soikoon!), ihkutetaan samaa musaa, jaetaan outo huumorintaju ja maailmankuva, fanitetaan samoja tyyppejä. Jaetaan niin paljon samoja ajatuksia ja muistoja. Oot ollut todistamassa valtaosaa mun elämän käännekohdista ja auttanut kehittymään nykyitsekseni. Oot kestänyt pahimmat vaiheeni ja hämärimmät hetkeni. Sun kanssa voin olla täysin rennosti, ei tarvi edustaa (kuten oot huomannut) tai miettiä mitä sanoo, mitä tekee, miltä näyttää. Meillä on ollut oma osa vaikeuksia ja riitoja, mutta tässä ollaan. Tänään sen taas huomas, kuinka sun kanssa ei tarvi miettiä mitä tekee, meillä riittää puhumista muutenkin. Sun kanssa voi derpata ja puhua syvällisiä, nauraa ja itkeä. Sun kanssa aikaa viettäessä elämä tuntuu niin paljon valosemmalta. Jos oon sulle edes puoliksi yhtä rakas kuin sä mulle, oon tyytyväinen. Kuinka paljon on puolet äärettömästä? Jos siis pitäisi valita se, mikä on sussa parasta, vastaus olisi se, että olet sinä. ♥ "

Ja Kaisan vastaus:

" noh, ihan kuin planeetoilla on kuut, tiikerillä raidat ja minulla huono huumori, samalla tavalla sä ja mä KUULUTAAN ystäviksi. Tossa pari vuotta sitten ei oikeestaa ees oltu kauheesti väleis mutta, se kuuluu elämään ja kasvamiseen. Ei aina voi mennä täydellisesti. Mutta kuitenki tiesin että viel tullaan olemaan hyviäkin ystäviä. Niiku sanoin, se on väistämätön fakta ja kirjoittamaton sääntö. Yritä vaa karata saakeli, tuut kuitenki takas, niiku mäki tekisin ja se on hyvä. Oot nimittäin mun paras kaveri, joko yli 5 vuotta.♥  Parasta sussa on se, että oot TOLLANEN ♥ not only adjectives can describe "

     Tiedäthän, kuinka ihanaa se on, kun joku kehuu sua. Vaikka et myöntäsi sitä, olisit hämilläsi, et edes välttämättä usko kehuja. Silti se tuntuu jossain sydämen pikku sopukassa niin käsittämättömän ihanalta, kuin saavuttaisi jotain kauan odotettua. Kehujen saaminen on aina piristysruiske.
     Ihaninta on kuitenkin se, kun yhtä hyvä olo tulee ylistäessä jotakuta itselle tärkeätä. Se on ystävyyttä, kun haluaa kertoa toiselle kaikki tämän hyvät puolet, kertoa siitä, kuinka tärkeä on itselle, kuinka toinen parantaa elämääsi.
     Aito ystävyys ei riipu ulkonäöstä, sosiaalisesta asemasta, perheestä, uskonnosta, pukeutumistyylistä, musiikkimausta, harrastuksista, koulutodistuksesta, yhdessä vietetyn ajan määrästä, nimestä, sukupuolesta, iästä, yhteisistä asioista... lista jatkuisi loputtomiin. Mutta kaikki nämä ovat pikkuseikkoja. Oikeasti tärkeitä asioita ovat esimerkiksi molemminpuolinen luottamus, toiselle parhaan toivominen ja rehellisyys. Lukekaa mun ja Kaisan viestit ja näette kummankin käsityksen aidosta ystävyydestä.

     Aito ystävyys ei katoa kokonaan koskaan. Kaisan kanssa ollaan tunnettu yli 7 vuotta. Kolmannelta luokalta aina seiskan alkuun oltiin erottamattomat, paita ja peppu. Seiskaluokalla jostain syystä etäännyttiin toisistamme, oltiin reilun vuoden ajan suurin piirtein moikkausväleissä ja epämukava hiljaisuus vallitsi välillämme katkonaisten juttelunpätkien välissä. Pelkäsin sitä Kaisan mennessä eri luokalle. Pelkäsin Kaisan menettämistä. Siihen aikaan pelkäsin, että meidän ystävyys voi olla tuhoon tuomittu.
     Asian pointti on se, että lähennyttiin uudestaan. En tiiä miten se tapahtui, mutta ysiluokkaan mennessä Kaisa ja mä oltiin jälleen kuin ananas ja kookos. Ja tiedän että vaikka mitä tapatuis ja vaikka etäännyttäis, kadotettais toisemme, löydettäis aina takaisin.
     Aito ystävyys on toisen vikojen ohi katsomista ja hyviin puoliin keskittymistä. Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana ja voi tuntua että ystävä on täysin eri ihminen kuin ennen. Kuitenkin, vaikka muutos olisi kuinka iso, jossain siellä on edelleen se sama 8-vuotias pikkutyttö, jonka viereen opettaja laittoi sinut istumaan. Kaisan kohdalla voin sanoa, että varmasti kumpikin on tapaamishetken ja nykyhetken välillä muuttunut järkyttävän paljon. Kaisa on silti sama kaunis, vilkas ja hassu tyttö, jonka kanssa pelasin sims 2:sta ja söin... no, mitä vaan. 
     Jos ihmisellä ei ole yhtäkään luottamuksen arvoista ihmistä... En halua kuvitella sitä tunnetta. Mutta vaikka tuntuisi siltä, ettei koskaan tule tapaamaan ketään, se on aina mahdollista. Jossain täällä on joku, joka kaipaa juuri sun ystävyyttä. Kun löydät jonkun, ja tajuat, että haluat olla hänen ystävänsä, nautit hänen seurastaan. Kun sinulla on joku, joka välittää ja haluaa viettää aikaansa seurassasi.. se, lukija hyvä, on aitoa ystävyyttä.

Hän sai mut laulamaan, hän antoi mulle sävelmän

Kaikille mun ystäville: kiitos, että jaksatte mua (jos siis jaksatte). ♥

✿ver and out.