Nyt on joulu

...enkä oikeastaan halua joululahjoja. En tunne ansaitsevani niitä, kun olen itse laiminlyönyt alkaneen loman syyn ja lahjomispuolen. Siitähän joulussa näyttäisi nykyään olevan pitkälti kyse. Antamisen ilo on vaihtunut takaisin antamisen paineiksi. Ei jouluna enää anneta lahjoja vain siksi, koska halutaan tuottaa toiselle hyvää mieltä, poikkeuksena ehkä ihanat otukset ja (iso-)vanhemmat jälkikasvulleen. Se on ainakin harvemmin koko syy. Lahjalla toivotaan voivamme hyvittää toiselle tehtyjä vääryyksiä, hankkivamme kiintymystä tai luottamusta, vähän lisäpisteitä, ja ennen kaikkea upeaa vastalahjaa. Tuulia sanoi samaa - sen sijaan, että antaisi toiselle lahjan, koska se toi osto- tai tekohetkellä mieleen saajan, nyt lahja repäistään jostain vaikka väkisin, ja sitten pahoitellaan jonkin (teko-?)syyn takana sitä, ettei antanut jotain parempaa. Parempaa?!
     Mun mielestä lahja voi olla vaikka kuinka pieni, rupuinen, kotitekoinen hökötys, jos sen antamisella on jokin muu, syvempi merkitys kuin pelkkä toivo vastalahjasta. Esimerkkinä: siskoni Laura teki ehkä seitsenvuotiaana vanhasta paidastaan liimaamalla mulle pienen vihreän käsilaukun. Se oli aika lailla käyttökelvoton, mutta sitäkin suloisempi ja sen näkeminen saa edelleen  hymyn huulilleni. Parasta oli pieni itse solmittu rusetintapainen, jonka Laura liimasi etutaskuun. Eli siis; jos takana on tarkoitus antaa muille hyvä mieli tai nostaa pintaan positiivisia muistoja, esimerkiksi piirustus on noin tuhatsata kertaa ihanampi kuin joku ruma ja hikinen koriste-esine ja pahoittelut (ainakin mun mielestä..) Siis se ajatus ON ihan oikeesti tärkein. Sen olemassaolo, ja se, ettei ajatus ja hyväntahtoisuus jää ahneuden varjoon.
      Kuten varmasti tätä lukeva huomaa, kyyninen minä pääsi näin joulun kunniaksi taas vauhtiin. En oikeasti halua olla hyökkäävä tai jestas sentään pilata jonkun joulumieltä, haluan vain herättää ihmiset miettimään pikkuisen, miksi toisille annetaan lahjoja. Mä ainakin olen jälkeenpäin välillä pohtinut, että miksi on pakko löytää just nyt toiselle upea ja kenties vanhat kaunat pois sulattava lahja. Jos se onkin osittain myös itselle tehtyä työtä, hieman liian helppoa, kenties vilpillistäkin omantunnon puhdistusta? Ja miksi ihmiset, joiden kanssa ei oikeastaan ole pitänyt yhteyttä, haluavat lähentyä näin joulun kunniaksi? Koska ihmiset ovat pahoja ja niitä tulisi vihata ja syöttää dinosauruksille? Ei. Se on joko aito oikea ihana upea eeppinen joulumieli tai sitten tyyppi yksinkertaisesti tahtoo sulta lahjan. Tai kahden edellämainitun syyn sekoitus.
      Jos nyt näin loppuun vielä toivotan ihmiskunnalle loistavaa lomaa ja aitoa oikeaa ihanaa upeaa eeppistä joulumieltä, ja hiukan ymmärrystä, hyväntahtoisuutta ja ahneuden pois sulattavia hymyjä, lunta ja lämmintä teetä, olen kai kahjo. Mutta niinpä taidan tehdä. Siis sinulle kaikkea yllä mainittua!

I've got a pocket full of problems and a pocket full of seeds 

Hoping something good might grow out of this mistletoe

Over and out.

etsimällä etsin magiaa

yli kuukausi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi taas päivittelin.

tänään tuli semmoinen pakottava tarve kirjoittaa, ääh, luovuuden eruptio,

jonka annoin vasta näin iltamyöhään vallata kehoni.

tänään pohdin, että jos kerran olen taikaolento, kuuluisi jokaisesta päivästä löytyä jotain maagista.

siispä tämän viikon saldo:

• maanantaina heräsin todella myöhään, pyöräilin kaikessa rauhassa, tajusin kuinka pakkoliikkeet oikeasti helpottaa oloa ja kotimatkalla eksyin tanelinrannan lumisille lenkkipoluille etsiessäni oikotietä

• tiistaina pidettiin tuulian kanssa loistava puhe lumiukkojen oivallisuudesta englannintunnilla ja inspiroiduin kuvaamataidossa. sain äidiltä liettuan-tuliaiseksi maailman ihanimmat, kissakuvioiset villasukat

• keskiviikkoa piristi vilpitön ja odottamaton kehu näyttelijäntaidoistani ja yllätyssynttäreitä varten sankarin siskon kanssa shoppailu

• torstaina englanninopettaja yllätti päivittelemällä englannin kielen osaamistani ja kyseli niiden lähdettä. isot lumihiutaleet pyryttivät ja ostin synttärilahjan torilla toiveikkaana istuvalta mummopariskunnalta, sää oli maaginen ja sukelsin illaksi ja yöksi paper kitesin levyyn, jonka olin tuulialta lainannut

• perjantain itsenäisyyspäivä oli täydellinen kaikessa idyllisyydessään ja ympäröivä luonto edusti kaikkea mitä siinä talvisin rakastan. kynttilät paloivat ja nicolas cagen näyttelijänsuoritus oli riipaiseva enkelten kaupungissa (myös lainattu tuulialta). olin todella ylpeä käsin koristelemastani syntymäpäiväkortista. syvennyin intialaiseen musiikkiin ja sille tielle jäin

• eilen sain sukeltaa kahdeksi tunniksi ekohamletin roolihahmooni torikeskuksen vilinässä ja suoltaa sieluni sopukoista ympäristösuojelupuheita promoten esityksientäyteistä ensi viikonloppua. maagisin oli kuitenkin ihanan tuulian ilme, kun odottamaton paljon onnea vaan-laulu kajahti ilmoille hänen saapuessaan kotiin. kaisa tuli vielä yöksi ja makoilimme sängyllä nauraen ja puhuen pikkuisen vakavia. aika riensi vahingossa neljään, ennen kuin keksimme ummistaa silmämme.

huomatkaa kaksi prinsessakruunua, barbie-lautaset ja tiina-siskonsa vaasasta hakema balleriinakakku!

• tämän päivän maagisin hetki oli se, kun sanni-siskon kanssa paahdoimme vaahtokarkkeja takassa irlantilaisen folk-musiikin tahtiin pimeyden laskeutuessa ulos. tulen luoma pehmeä valo ja lämpö. se, että en poistunut pyjamasta koko päivänä. äidin tekemä opiskeluaikojen herkkusalaatti. sannin raa'asti koristelemat piparkakut, milloin täynnä puukotushaavoja, milloin katkaistu raajoja. facebook-profiilikuva, josta välittyy aito fiilis. huoneeni seiniä koristavat valot pitävät mieleni rauhaisampana ja alati inspiroituneena.

sup. ai niin tosiaan jenna pilkkoi ja blondasi hiukset.

mä kyl rakastan tän laatua

ei silti millään innostaisi kirjoittaa sitä kilometripostausta vuoden 2013 matkoista. ehkä panen sen nyt alulle ja täyttelen pikkuhiljaa. juuuu.

lisään vielä kuvan siitä hirvityksestä, jota hiuspehkokseni kutsuin ennen jennan taikakosketusta.

ughhh

haluan haaveilla upean musiikin voimin ja piirrellä meditatiivisen keskittyneesti. unohtaa oikean maailman ja vain

kellua unelmiin ja mielikuvituslinnoihin

Over and out.

pikkunen raapustus vaan

Päätin mennä lukion neljässä vuodessa.

Niin suuri stressi- ja ahdistusvyöry jylisi alas hartioiltani.

Samoin kuin silloin, kun sain luvan lopettaa pianotunnit.

Enää ei tarvitse soittaa pianoa vain, koska on paineita ehtiä ja jaksaa tsempata itsensä oppimaan läksyn ajoissa.

(en muutenkaan jaksanut)

Nyt soitan sitä musisoinnin ilosta, itselleni ja

ehkä vähän muillekkin.

En tiedä miks mutta tykkään kirjoittaa mitättömän pienistä asioista.

Löysin vähän aikaa sitten tyhjän, paksusivuisen vihon.

Se herätti "taiteilijan" sisälläni.

Mitä pieniä taitoja mulla nyt onkaan, puran inspiraationi tuon kauan sitten unohdetun vihon sivuille.

Piirtelen, kirjoittelen tarinoita, raapustelen jopa säälittäviä runoraapaleita.

Vietin juuri lähes kaksi viikkoa saarella keskellä Karibianmerta,

seuranani siskot, iskä, iskän vaimo Miia ja Miian pojat, Tino ja Jonne.

Päätin niputtaa kaikki tämän vuoden matkat yhteen, vuoden lopussa tehtävään postaukseen.

Se on kai mulle helpointa, vaikka tarkoittaakin varmaan sitä, että kerron vain pääkohdat.

Keskeytin vaikeamman filosofiankurssin ja matematiikan nelosen.

Sekin on helpotus.

En tiedä onko vaan jetlag vai mikä, mutta oon ollut jopa tavallista väsyneempi viime aikoina.

Curaçaolla arvelin sen johtuvan järkyttävästä kuumuudesta,

mutta väsymys ei ole Suomen raikkaassa syysilmassakaan hälventynyt.

Harmittaa, että missasin ensilumen.

Tiedän, ihan pikkujuttu, mutta äh.

Se maaginen, juhlava hetki,

kun maa hohtaa ensimmäistä kertaa valkoisena,

heijastaa kuun valoa,

loistaa yölläkin.

Tai en tiedä, kauanko lumi pysyi maassa.

Mutta harmittaa.

Äh.

Jännittää ja innostuttaa tosi paljon meidän kouluteatterin esitys,

sain siinä unelmaroolini.

Pelkään, etten ikinä opi vuorosanojani.

Tai etten ole tarpeeksi hyvä.

Hahmooni ei sovi ponnettomuus tai arkuus.

Olen aika epävarma, taidoistani ja muutenkin.

Mutta Ekohamlet on jo muiden näyttelijöiden loistavuuden takia must-see.

Halloween lähestyy ja se on loistavaa.

Rakastan halloweenia,

kaikkea siinä.

Kauhutarinoita, pimeyttä, kurpitsalyhtyjä, aavemaista ilmapiiriä.

Olis ihanaa olla USA:ssa all hallow's even aikaan.

Toisaalta Jummu pitää perjantaina 1.10. halloweenbileet ja tiedän jo että siitä tulee

erittäin miellyttävällä tavalla karmivaa.

Jenna silppusi mun hiukset pois, ne ovat jälleen lyhyet,

poikamaiset ja blondit.

Mä tykkään niistä.

Pian varmaan vedän jonkun shokkivärin päähän tosin.

En tiedä.

Sain jälleen jaariteltua 

ah, niin kiinnostavia fiiliksiäni nettiin.

Jos luit tänne asti, et näköjään tylsisty kirveelläkään.

Ai niin, jos en oo aiemmin muistanut, niin nyt on aika Coldplayn ylistämisen.

Ja jos oonkin tehnyt aiemmin niin ne ansaitsee useampia postauksia.

Coldplayn musiikki on jotain niin täydellistä,

se vaan menee syvälle sieluun, murtaa seiniä mun sydämen ympärillä.

Seiniä, joita mikään tai lähes kukaan ei pysty läpäisemään.

Suosikkilevy on Viva La Vida Or Death And All Of His Friends.

Ne kappaleet sopii täydellisesti toistensa perään,

jokainen on yksilöllinen, kaunis, lähettää selkärankaani pitkin kylmiä väreitä.

Niiden kauneus saa mut kyyneliin. (niin kuin aika moni asia mutta NOT PLAYING AROUND HERE)

He, jotka eivät arvosta Coldplayta, syistä, kuten "se on yliarvostettu" tai niin sanottua "massamusiikkia",

eivät selvästikään ole kuunnelleet tätä levyä kokonaisuudessaan.

Tai muutenkaan luultavasti ollenkaan mitään bändin tuottamaa.

Coldplayn musiikki on ainutlaatuista, se on ansainnut suosionsa.

Sen kaunista sointia ja suloisia sanoja ei voi verrata toisiin, tai haukkua kopioiduiksi.

Kehtaan jopa esittää argumentin:

kukaan, joka nauttii edes kohtalaisesta musiikkimausta, ei voi yhden kappaleen kuultuaan vihata Coldplayn musiikkia.

Olen puhunut. Mitä mieltä itse olet Coldplaysta? (turha kysyä, tiedän jo vastauksen)

Ja loppuun aiemmin mainitsemaltani levyltä yksi upea kappale (oli vaikea valita mutta tää on niin samaistuttava.)

And you'll be lost, every river that you tried to cross,

every gun you ever held went off

Oh and I'm just waiting 'till the firing's stopped

Oh and I'm just waiting 'till the shine wears off

Over and out.

tandararei

Ei ole mitään tähdellistä asiaa, mutta blogifiilis iski ja nyt näpyttelen.
Eihän kaiken mitä sanoo tarvitsekaan aina olla niin mahtipontista
tai tärkeää
tai edes kovin kiinnostavaa.
Minä olen yleensä hiljaa, koska en keksi mitään mielestäni
muita kiinnostavaa sanottavaa.
Tai sitten en vain halua puhua.
Jos se pääasia onkin se, että sen uskaltaa sanoa,
senkin uhalla ettei kaikkia kiinnosta.

Eka jakso on lukion seniorivuotta lusittu, jees.
Koeviikolla en lukenut juuri mitään, tai no ollenkaan.
Silti filosofiasta 9 ja elämänkatsomustiedosta 10.
Machoa.
Toka jakso alkoi ja toi mukanaan kaksi filosofiankurssia,
joita tarvitsen,
matematiikkaa, jossa hiketän,
englantia, jonka osaisin silmät kiinni ja siksi tylsistyn,
ja paras kaikista:
teatteriproduktio
täynnä loistavia persoonia.

Syysiltojen pimeys ja tähtitaivas olivat tervetulleita.
Olen monena iltana tuijottanut ikkunasta ulos,
kaivannut kuuta,
tai kenties kuuhun.
Kerran näin sillä kasvot, se hymyili seesteisesti kaukaisuuteen.
Kynttilä- ja villapaita- sekä -sukkasää.
Olen elementissäni.
Pimeyden mystisyys ja salaisuudet lumoavat mieleni.
Uppoan kuvitelmamaailmaani yhä useammin.

Todellisuus ei viehätä minua.
Haluan astua mielikuvitukseeni
piirtämällä,
maalaamalla,
kuuntelemalla kaunista,
pehmeää kitaramusiikkia,
kuten tämä tässä.

Over and out.

Yksi ihmiselämä on vain...

…kuiskaus tornadossa

   …piste romaanissa

 …pisama lapsen poskella

                     …pajunkissa ryteikössä

  …sävel loputtomassa sinfoniassa

…pölyhiukkanen Saturnuksen renkaassa

       …kolibrin siivenisku

 …voinokare paistinpannulla

                    …lentosuukko kabareessa

               …voikukansiemen

…villakoira sohvan alla

         …nenälle pudonnut silmäripsi

   …uskovaisen ylös luotu katse

      …suden laulu kuulle

…hampaiden kalahdus pakkasaamuna

   …heilahtanut valokuva

           …lepattava liekki

      …kuoleman prologi

…biologiaa

  …pieni atomi kokonaisuudessa

    …pisara vesiputouksessa.

     Se on jokaisen ansaitsema mutta useiden väärinkäyttämä.

     Se on epäreilu, päättyy liian nopeasti, se on heikko ja toisen vietävissä, muttei omistettavissa tai käytettävissä.

     Se on osa suurempaa kokonaisuutta, mutta tarvitseeko tähän kokonaisuuteen todella jokaista?

     Se on köyhä, kylmä, karu ja ilkeä, pilkallinen, turmeltavissa.

     Se on kaunis, kiehtova, ihmeellinen kipinä.

     Se on ahne, itsekeskeinen ja itsepäinen.

     Se rakastaa ja kunnioittaa omistajaansa, mutta jää toisinaan vaille vastakaikua.

     Se suojelee itseään, taistelee vastaan, mutta lopulta aina häviää  kuoleman saapuessa korjaamaan elämän kypsyttämän hedelmän.

     Mitätöikö häviäminen kaiken, mitä sitä ennen on tapahtunut, kaiken työn,
kaikki ne vuodet,
   kuukaudet,
 viikot,
        päivät,
  tunnit
        tai minuutit?
Ovatko ne turhia lopputuloksen myötä?

…heinäsirkka niityllä

    …sekunti vuodessa

 …intohimon sivutuote taikka päämäärä

         …kyynel häissä tai

      kenties hautajaisissa

…osa jotain suurempaa, kauniimpaa, uskomatonta.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Löysin pitkän kaipauksen jälkeen havainto-/pohdintavihkoni. Tän kirjoitin huhtikuun lopussa, kun olisi pitänyt lukea biologian tai espanjan kokeisiin. Oh well. Luvassa varmaan yks maailman kaunein kappale.

She says: "life's a game we're meant to lose"

Over and out.

annetaan hyvän kiertää

Mitä näistä tekisit? Entä minä? Voiko jollakulla oikeasti olla niin upea auttamisen tarve että keksivät tällaisia tekoja hetken sattuessa kohdalle? Kenties he etsivät tilaisuuksia olla hyvä ja antelias, eikä se ole yhtään huonompi asia. Ehkä joku päivä teen jotain yhtä inspiroivaa. Se on täysin ymmärrettävää, ettei aina osaa tai tajua auttaa tai edes välttämättä halua. Mutta jokaiselle meistä tulee eteen tilaisuuksia joissa saa mahdollisuuden tehdä valinnan ja auttaa tai piristää muita ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia. Nämä kuvat saivat minut ajattelemaan. Mikä on se tilanne, jossa voin ylittää sen kynnyksen vaivautua auttamaan toista tai saamaan hänet hymyilemään?

viha.miksi

Viime päivien ajan oon pohtinut ja surrutkin erään loistavan näyttelijän, Cory Monteithin, poismenoa. Coryn kuolemasta onkin puhuttu paljon, spekuloitu mahdollista yhteyttä Coryn aiempaan päihderiippuvuuteen ja säälitty tyttöystävä Lea Micheleä, josta olisi kahden viikon päästä tullut vaimo. Juttu on mun mielestä ihan karmea, sydäntä riipaisee kuinka helposti toisen onni ja koko elämä voi pirstoutua sirpaleiksi.

     Jo valmiiksi kamalaa asiaa pahentaa Westboro Baptist Church -nimisen Kansasilaisen äärifundamentalistisen kirkonlahkon asiaton ja julma vihapuhe. He aikovat mennä osoittamaan mieltään Coryn hautajaisiin kyltein, joissa sanotaan Jumalan vihaavan homoja ja kiitetään Jumalaa Coryn kuolemasta. Twitterissä ryhmä on kirjoittanut vihakirjoituksia Corysta, koska tämä puolustaa homojen oikeuksia ja vastustaa rasismia, ja sanovat karmeita asioita kuten "God hates fags" ja "He deserved to die". He ovat jopa kehottaneet Leaa ja Coryn perhettä ja ystäviä tekemään itsemurhan, koska se "puhdistaisi Amerikkaa".

     Tuollainen käytös on mun mielestä niin sanoinkuvaamattoman asiatonta, hävytöntä, julmaa ja moraalitonta, että... en löydä edes sopivia sanoja kuvaamaan inhoani. Kukaan näistä Coryn muistoa tahrivista ihmisistä ei tuntenut Corya. Heillä ei ole mitään syytä tai oikeutta vihata Corya. Eikä hän ole suinkaan ainoa joiden kuolemasta nämä "Jumalan valitsemat" ahdasmieliset ihmiset ovat iloinneet. Useiden USA:n sotilaiden hautajaisiin on kerääntynyt WBC:hen kuuluvia ihmisiä, jopa lapsia, osoittamaan mieltään "saastuneen maan" puolesta taistelleen ihmisen omaisille, julistamaan tämän kuoleman olleen oikein ja hyvä asia. Vastustan kyllä sotaa ja väkivaltaa, mutta nämä miehet ovat antaneet henkensä suojellakseen isänmaansa asukkaita, viattomia ja vähemmän viattomia. Myös WBC:n jäsenet ovat säästyneet heidän ansiostaan sodalta. Mutta WBC:n kannattajat sanovat, että "Jumala on Amerikan terroristi", ja että terroristi-iskut ja luonnonkatastrofit ovat Jumalan rangaistus homoudesta, juutalaisuudesta, muslimiudesta jne.

     En ole itse uskonnollinen, mutta sen verran tajuan, että WBC joko vahingossa tai tahallaan tulkitsee Raamattua käsittämättömän julmasti. Perätön viha sekä ahdaskatseisen ja rasistisen näkemyksen levittäminen ei ole ainakaan kristinuskon minulle opetetussa versiossa Jumalan työtä tai sen kunnioittamista. Päin vastoin, toisten rakkauden kieltäminen ja tuomitseminenhan on väärin, eikö? Jumalan nimessä toimiminen ei ole aina täysin puhtoista - vai onko se oikein mennä kertomaan kuolleen ihmisten omaisille, kuinka loistavaa oli päästä eroon siitä ihmissaastasta? Sitä minäkin.

     Mitä WBC sitten saa asiasta irti? He uskovat olevansa valittuja, aivan kuten mikä tahansa muu kristinuskon lahko tai melkein minkä tahansa muu uskonto. He luulevat ansaitsevansa käytöksellään menolipun taivaaseen, ja kokevat siksi olevansa oikeutettuja tuomitsemaan kaikki muut helvettiin. Heidänlaistensa ihmisten takia maailmassa ei välttämättä koskaan tule olemaan tasa-arvoa.

     Mua myös harmittaa muiden kristittyjen puolesta, tämä ääriryhmä taas pilaa koko uskovaisten mainetta, vähän niin kuin Päivi Fiksu Räsänen. Mulla ei ole mitään uskontoa tai uskovaisia ihmisiä vastaan, ja juuri sen takia harmittaa kun jotkut käyvät aukomassa päätään ja julistamassa epäsuosioon johtavia mielipiteitään laskien kaikkien arvoa. Huomaavaisuus, lähimmäisistään huolehtiminen ja Jumalan rakkaus eivät voi olla motiiveina uskoon pohjautuvassa, täysin turhaan ihmisten mieliä pahoittavassa ja inhoa sekä torjuntaa pursuavan vastareaktion aiheuttavassa, asiattomassa ja ahdasmielisessä vihapuheessa.

Kuvan otin Tukholmassa.

     Olen puhunut. Ja kyllä, kirjoitin tän puol viideltä aamuyöllä iPhonen appilla koska aivoissa myrskysi ja rystyset valahti valkoisiksi ajatellessani WBC:n kamalaa propagandaa. Musa tulee perässä.

And that eureka moment hits you like a cop car

And you wake up just head and shoulders in a glass jar

You clear your throat you raise your eyebrow but you don't say

There's something wrong but it's okay if we're still getting paid

Over and out.

kummaakin kummempaa kummastelua

Junnuvuosi on nyt sit tosiaan ohi - vihdoinkin? Inhottaa sanoa näin mutta jopa sen euforisen vapauden ja suorittamisen tunteen alta on pyrkinyt mielen taakse tykyttämään pieni ilkeä ajatus. Se pohtii niin kovasti loman ajankohtaa. Tavallaan harmittaa se, että koulu loppui nyt, koska tahtoisin vaan suorittaa kaiken pois heti ja päästä lopullisesti eroon tästä akateemisesta vankilasta. Aina onnistun keksimään esteitä elämäni elämiselle - sitten lukion jälkeen teen kaikkea, matkustan kaikkialle, kokeilen kaikkea - elän elämisen ilosta, en suorituspaineissa, jotka luon enimmäkseen itse itselleni (tai en tiiä).
     Se on myös hauskaa kun odottaa lomaa, niin suunnittelee aina hirveesti kuinka heiluu yöt pihalla kukkakedoilla transsissa tanssien ja yösateita kuunnellen, ui päivät pitkät jollain täysin tyhjällä uimapaikalla tai nauttii myrskyn uljaasta jyrinästä ja salamaniskuista. Todellisuudessa sitten kököttää samassa paikassa päivä toisensa jälkeen "rentoutumassa", tapaamatta ketään ja tekemättä juuri mitään vapaaehtoisesti. Ei sillä että en nauttisi tästä ultimatelaiskottelusta, mutta pelkään loman tuhlautuvan toisiinsa sulautuvien unipäivien valuttamana massana aivan liian nopeasti. Kesäkuu on jo puolivälissä. Sentään oltiin Lurituksen kanssa Unkarissa 6.-12.6. Tein siis jotain! Oli tosi kiinnostava ja inspiroiva ja kuuma ja hauska ja pikkuisen koti-ikäväinen ja kaunis matka, teen siitä erikseen semmoisen mukavan postauksen.

     Se on naurettavaa kuinka laiskotteluvaihde kääntyy päälle heti loman alkaessa - tänkin postauksen kirjoittamisen aloitin jo viikko sitten. Päiväkirjan kirjoituskin on vähentynyt päivittäisestä rutiinista silloin tällöin monta päivää kerrallaan -pläjäykseen. Tänä kesänä ei oo vielä ehtinyt tapahtua paljoa eikä hirveesti ole suunnitelmiakaan. Juhannukseksi mennään Helmin perheen kanssa niiden mökille, lähetään huomenna, ja heinäkuun alussa olevaan Ruisrockiin ollaan lähdössä amerikkalaisen vaihtariystävän Laurenin kanssa. Muuten kesäpäivät rullaa ohi nukkumisen, prokrastinaation ja psykiatristen tutkimusten värittämänä. En siis vaan jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja sisäinen pessimistini nalkuttaa kesän lopun lähestyvän - tee sitä, tee tätä, tee jotain, tee mitä vaan...

     Hypetän jo pikkuisen Ruisrockia. Sinne on tulossa niin hyviä esiintyjiä: Crystal Castles, Knife Party, Stam1na, J. Karjalainen ja Laurenin hiljattain esittelemä Band of Horses. Vau. Ai niin, ja Macklemore :D Ja luultavasti yövyn/yövytään mun ihanan serkun kämpillä, se on kai joku kommuunin tapainen. Siitä tulee niin rentoa.
     Käytiin myös äidin ja siskojen kans Ruotsissa (risteilyllä) 17.-19.5. ja tehdäkseni tästä postauksesta hitusen kiinnostavamman päätin lisätä muutaman inspiroivan tai hienon (mitä nyt pikku canonilla saa) kuvan.

   

Laura

Sanni (ja äiti --->)

Tre Kronor (kaupungintalo)

Tre Kronorin kultaisessa salissa oli upeita yksityiskohtia

Vielä kultaista salia

Ruotsalaiset. Tään on upea.

     Aika päättää tää postaus ja mennä äkkiä nukkumaan - pitäis jaksaa huomenna herätä aikasin ja valvoa koko juhannusyö. En aio menettää yhtään ylimääräistä hetkeä Helmin ihanassa seurassa nukkumiselle, sen aika on myöhemmin. 

     Onnistunut olo kun sain jotain rustattua blogiin, helpotus. Vaikka tää on kyl aika hutiloitu tilannekatsaus. Perfektionismihirviö nostaa päätään takaraivossani. Inhottavaa. Mutta tää on tarpeeksi hyvä nyt. Unen aika.

I remember the part where I buried my head so deep in my hands all around me was dark?

Over and out.

ju

En oikeen tiedä mikä on varmaa mutta läpikäyn tällä hetkellä jonkinnäköistä kummaa henkistä prosessia.

Diagnoosi. Masennus. Ja keskiviikkona sain diagnoosin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta.

En sano et tuli yllätyksenä. En tiiä miltä musta tuntuu, kun psykologi sanoo että uskoo mua, ottaa puheeni vakavasti ja haluaa auttaa. Jotenkin pelkään koko tilannetta, ahdistun siellä mielettömästi vaikka se on oikein mukava ihminen. Välillä tuntuu siltä, että pelkään elämää kokonaisuudessaan. Ei nyt ehkä sentään, oon vaan kadottanut sen "se on vain elämää" -asenteen. Välillä tuntuu siltä että mun mieli huijaa mua, ja että mulla ei ole tarvetta tai oikeutta helpotuksen hakemiseen. Kaikki, mitä kerron psykologille kääntyy mun päässä mua vastaan ja mitätöi tunteet. Se saa mut kyseenalaistamaan oman tahtoni. En tiiä, haluanko edes apua, vai vaan tulla jätetyksi rauhaan. 

Ja tämä prosessi alkoi vähän niinkuin vahingossa. En tiiä tuntisinko oloni turvallisemmaksi, jos kukaan ei vieläkään tietäis. Lukion alkuhuuman jälkeen lähtenyt mielialan vapaapudotus ei ole ainakaan avannut kuvainnollista laskuvarjoaan. 

On niin itsekäs fiilis aina kun aion puhua itsestäni. Vihaan puhua itsestäni vakavalla tasolla koska siitä tulee aina kauheen turvaton ja valittaja ja "firstworldproblems" -olo. Tai sitten en osaa selittää asioita oikein ja sotken taas oman mieleni silmukoille.

Masennus on tehnyt musta väsyneen, eristäytyvän, ahdistuneen, laiskan, mielipiteettömän, avuttoman, antisosiaalisen, hämääntyneen, kiusaantuneen ja kiusallisen, sosiaalisia tilanteita pelkäävän ja karttavan sekä äärimmäisen itseinhoisen. En tiiä onko hyvä ajatus kirjottaa siitä blogiin mutta enempää yksityiskohtia en ainakaan jaa. Tää on vaan kokeilu - jos se helpottais mun oloa. Justjust.

Kai se diagnoosi on todiste siitä etten ole ihan hullu - tai päin vastoin? Ainakaan en ole luulosairas. En sano että diagnosoimattomat olisivat luulosairaita - tarkoitin tällä vaan itseäni. En pyydä myötätuntomyrskyä, en toivo sitä. En oikeestaan haluis et muut suhtautuis juurikaan eri tavalla tän takia, paitsi ehkä yrittäis ymmärtää edes vähän sitä, kuinka helposti ahdistun ihmisten seurassa. En tiedä yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu - haluan vaan pysäyttää ajan ja olla. Tai ehkä en. En tiedä. Hämmennys. Mut taidan tietää, mitä odotan.

Tässä biisissä on niin täydelliset lyriikat, etten osaa valita vain yhtä säettä.

When everything has turned to black and you don't know where to go, 

you need something to justify your soul

Silences are broken, confidence is gone, 

when everything you're holding on to falls

All the people selling truths on every corner now 

they wait until the fear has knocked you down

All the rules are changing now, you're living in sin, 

everything around you's caving in

All you're holding onto's slipping like water through your hands

Far off in the distance, somewhere you can't see, 

allegiances have formed your destiny

Opposition all around feeding off your soul,

trying hard to swallow up your hope

And the demons all around you waiting for you to sell your soul

ps anteeksi tämä postaus oli aika scheiße :d

Over and out.

helppo tapa palata kirjoituksen pariin

Säännöt:

x Kerro 11 asiaa itsestäsi.

x Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

x Keksi 11 uutta kysymystä.

x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

11 asiaa minusta

1. Rakastan sitä, että erotun joukosta. Himoitsen tatuointeja ja lävistyksiä.

2. Nautin biiseistä, kirjoista, leffoista yms. joista tuttuni eivät ole kuulleetkaan. Ne on tavallaan "mun". Tunnen olevani ainutlaatuinen. Tai hipsteri-pätijä.
3. Ajan viettäminen yksin on minulle nautittavaa siinä missä se saattaa olla muille vastenmielistä. Rakastan sulkeutua yksin omaan maailmaani.

4. Olen viime viikkojen aikana muuttunut hirveäksi teeholistiksi.
5. Minulle on vaikeaa olla täysin oma itseni muiden seurassa.

6. Lukio ja koulunkäynti itsessään ovat minulle tällä hetkellä erittäin vastenmielisiä ajatuksia. Vedän lukion läpi mitä luultavimmin kirjoittamalla vain ne neljä pakollista ainetta. Ja mitä läksyihin tulee... mitä ne on? (olen huono oppilas koska thug life)
7. Minulla on suuria suunnitelmia ja unelmia joiden toteuttaminen ja tavoittelu siirtyy aina huomiseen.

8. Musiikkimakuni on yksi suuriimmista ylpeydenaiheistani.
9. Peoplewatching on hauskaa.

10. Ollessani yksin kotona tanssin kuin hullu, laulan vähän liian lujaa ja innokkaasti, puhun itselleni englantia ja luon suuria draamoja keksimieni hahmojen välille. "Richard, how dare you show your stupid little face around here after having eaten my cat AND my doritos?"

11. En osaa keksiä yhdettätoista faktaa. Paitsi niinhän mä juuri tein. Well, this is a little awkward...

11 kysymystä minulle

1. Koetko koskaan sellaisia väkivaltaisia hetkiä, milloin voisit lyödä jotain (mutta et vain viitsi?) - Joka.päivä.

2. Jos saisit itsellesi minkä tahansa epänormaalin kyvyn, millaisen valitsisit? - Kyvyn toteuttaa toiveita, MITÄ TAHANSA toiveita. Siinä olis mukana vähä niinku koko diili, voin toivoa olevani noita, osaavani lentää tai vaikka muuttuvani vompatiksi tahdon voimalla, jos siltä tuntuu.

3. Kuinka monella eri kielellä kuuntelet musiikkia? - hmm... 6 tai 7

4. Onko sinulla avaimenperiä ja jos on, millaisia? 

vau

5. Katsotko elokuvia genren, elokuvaohjaajan, näyttelijöitten, arvostelujen tai mahdollisen tarinan perusteella? -  Jotkin tunnetut ohjaajat on jo suosituksia itsessäänkin, mutta yleensä valitsen leffat takakannen  tiivistelmän perusteella. Vaikka leffassa kekkaloisikin joku lempinäyttelijöistäni, mutta aihe olisi tylsä tai epämiellyttävä, en luultavasti tuhlaisi siihen aikaani, ainakaan yksin.

6. Suosikkisi kaikista tietämistäsi fiktiivistä henkilöistä ja miksi? - Voi apua. En voi nimetä yhtä voittajaa... Naisista oman tienstä kulkijoita kuten Jo March, Luna Lovekiva, Katniss Everdeen ja nuori Carrie Bradshaw. Miehistä hieman epävarmoja sankareita kuten (tietysti) Harry Potter, Eragon, Frodo Reppuli ja Spider-Man. Tuntuu niin väärältä jättää joitakin pois ihan vaan ettei tästä tulisi metripitsapostausta.

7. Lyijykynä, lyijytäytekynä vai kuulakärkikynä? - Kuulakärkikynä nopeisiin tilanteisiin ja lyijykynä tarkkuutta vaativaan työhön. Lyijytäytekynät ovat turhia.

8. Mistä sellaisesta kirjasta pidät, mistä tarpeeksi moni ihminen ei ole mielestäsi kuullut? - Lista olisi aivan liian pitkä, mut esimerkiksi Isabel Abedin Lucian, Alice Seboldin Oma Taivas, Meg Cabotin Mediator -sarja (tosin vain englanniksi), Neil Gaimanin Hautausmaan Poika, ja tietty intohimoni: Everworld -sarja, jonka on kirjoittanut loistava Katherine Applegate.

9. Mitä mieltä olet lehtien mielipidekirjoituksista? - Eipä niistä haittaakaan ole, hyväksyn ne kunhan ovat kypsästi kirjoitettuja ja minun kanssani samaa mieltä.

10. Arvosteletko usein tahattomastikin muita ihmisiä? - Yritän olla tekemättä niin, pelkään koko ajan että asia on juuri toisin päin, että minua arvostellaan. Yirtän olla aiheuttamatta sitä epämiellyttävää tunnetta kanssatallaajilleni.

11. Mihin uskot, että ihmiskunta on menossa tulevaisuudessa? - Haluaisin sanoa, että kyllä tästä tilanteesta on suunta vain ylöspäin tai suoraan ydinsotaan, mutta vannoutuneena pessimistinä sanoisin että ei mikään luonnonkatastrofi ehdi maapalloa tuhota, sillä ennen pitkää ihmiskunta syöksee tämän paikan kaaokseen ja imeytyy itse mukana suoraan kadotuksen mustaan aukkoon. Ja sitten harmittaa. Mutta pidän sormet ristissä ja puhaltelen pudonneita silmänripsiä.

11 kysymystä haastetuille

1. Mikä on lempimakusi koko maailmassa?

2. Mitä teet ollessasi yksin kotona?

3. Paras muistosi ala-asteelta?

4. Omena- vai appelsiinimehu?

5. Typerin asia Suomessa?

6. Jos omistaisit Bulgarian, mikä olisi ensimmäinen asia minkä tekisit?

7. Minkä historiallisen tapahtuman haluaisit nähdä omin silmin?

8. Huonoin iskulause ikinä?

9. Jos voisit olla mikä tahansa maaginen olento, mikä olisit?

10. Kuinka monella kielellä osaat sanoa kiitos?

11. Oletko koskaan nähnyt käen kukkuvan?

Haastan kaikki tämän lukevat ja blogia kirjoittavat. Tai ei tarvitse edes omistaa blogia. Voit tehdä vaikka facebookiin muistiinpanon. (Pakko vastata itse keksimääni kohtaan 11: minä olen.)

Kiitos Matildalle 11 kysymyksestä.

You'll be waiting that night, you'll be sitting on the street, wearing black and white, with red underneath

Over and out.

Peloista

Inspiraation ja tekemisen puutteessa keksin kirjoittaa blogiin jotain, mitä kukaan ei tule arvostamaan, ja josta kukaan ei todellakaan tule tykkäämään, vähiten varmaan minä itse. Jos siltä tuntuu, tämä postaus saattaa kadota netistä yhtä nopeasti kuin se on sinne ilmaantunutkin. Ainoa toiveeni on se, ettette tuomitsisi tai tekisi näistä kärpäsistä härkäsiä.

Viime aikoina oon siirtänyt blogin päivittämistä vain sen takia, että ei ole ollut mitään julkisesti jaettavaa. Julkisesti nimen omaan. Päätin tehdä sen tänään, kun en keksi parempaakaan ajanvietettä yksinäisenä perjantai-iltana.

1. Janoan läheisyyttä ja jotakuta, joka tahtoo vain minut. Janoan rakkautta, mutta samalla pelkään sitä lähes kuollakseni. Pelkään, etten ansaitse rakkautta, ja ennen pitkää ne, jotka välittävät tai sanovat välittävänsä tajuavat sen ja katoavat. En usko, että minua hyväksytään omana itsenäni, vaikka loppujen lopuksi sitä rakastutaan ihmiseen eikä siihen, mitä tämä esittää olevansa. Pelkään, että rakkaus on myytti, ihmisille syötettyä propagandaa.
2. Pelkään toisia ihmisiä. Nykyään teini-ikäisten trendi on julmuus, ja sitä lähes vaaditaan ollakseen laajasti suosittu ja hauska. Suosiolla ei sinänsä ole minulle juurikaan merkitystä. Kärsin sosiaalisesta fobiasta, ainakin joillakin tasoilla. Sosiaalisuus itsessään on siis minulle sanoinkuvaamaton kamppailu - en omista minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, varsinkaan uusien ihmisten lähettyvillä. Oletan jokaisen minulle puhuvan tai edes minua kohti vilkaisevan analysoivan vikojani. Joskus jopa väistelen katsekontaktia ja esitän kuuroa aivojeni samalla paahtaen kuumeisesti etsien edes yhtä oikeaa sanaa. En välitä minulle tuntemattomien ihmisten mielipiteistä, mutta haluan silti heidän pitävän minusta ja janoavan seuraani. Ylianalysoin jokaista liikettäni, ja kun minulle puhutaan, jäädyn ja aivoni tyhjenevät yhtäkkisesti. Useimmille vaikutan välinpitämättömältä ja ylimieliseltä - siltä, etten vain viitsi vajota pahaisten maallikkojen tasolle ja jutella.
3. Esitelmien pitäminen. Seiskaluokalla meidän piti pitää esitelmä opettajan antamasta aiheesta. Sain aiheekseni YK:n ja tein loistavan esitelmän, täynnä kiinnostavia faktoja ja ex-poliitikko isoisäni kertomia sisäpiirin nippelitietoja. Astuin luokan eteen, otin paperin käteeni ja - tyhjää. Aivoni löivät tyhjää, ja raakuin yhtäkkiä kuivuneella kurkkuäänellä sanoja muistiinpanolapustani. Opettajan kommentti oli, että enemmän tietoa olisi tarvinnut, ja jätin parantamisen varaa. Kehitin tästä uuden pelon. Nykyään se, että minun pitäisi astua luokan eteen ja esittää oikeita faktoja, olla rento ja säteillä, muistaa mitä pitää sanoa ja milloin, on sula mahdottomuus. Ainoa tapa minulle on itseni eteen pakottaminen, käsien tärinä, aivojen tyhjäkäynti, totaalinen jäätyminen, kurkun kuivaminen, heikotus ja kyynelten nieleskely. Enkä tiedä miten kyseisestä "fobiasta" pääsisi eroon.
4. Jollakin asteella pelkään sitoutumista. Jos alkaisin seurustella, toinen osapuoli kuitenkin kyllästyisi ennen pitkää tai tahtoisi edetä suuntaan, johon en olisi valmis tai josta en olisi samaa mieltä. Olen nähnyt lukemattomia suhteita, jotka päättyivät, ja jotkut erittäin rumasti. Itseni tuntien keskityn negatiivisiin asioihin ja sivuutan isovanhempani, jotka ovat olleet yhdessä yli 50 vuotta. 
5. Pelkään hylätyksi tulemista. Minua ei haittaa se, että hiukseni, vaatteeni tai ulkomuotoni pistää silmään ihmismassasta, tai se, että vietän hyppytunteja yksin koulussa olevassa piilopaikassani. Ei. Pelkään sitä, että ihmiset, joihin olen onnistunut kehittämään mitä luultavimmin molemminpuolisia tunnesiteitä, katoavat joko omasta valinnastaan tai ilman valinnanvaraa. Minulla on aina sellainen olo, että minun on pakko todistaa ystävilleni jotain, todistaa että olen heidän ajatustensa arvoinen. En tiedä, saattaa olla, että tämä päteekin joihinkin, tai olen vain vainoharhainen. Tiedän, etten ole kenellekkään kaikkein paras, en, vaikka niin minulle sanottaisiin, vaikka he niin itsekin luulisivat. On joku, jonka kanssa nauretaan enemmän, jaetaan kokemuksia, salaisuuksia, ajatuksia ja mielipiteitä enemmän, eletään enemmän ja halutaan elää enemmän. En syytä siitä ketään, mutta pelkään sitä, että minusta tulee tarpeeton, tai jopa este.
6. Tulevaisuus. Pelkään sitä järjettömästi. Minua kohtaan on aina ollut korkeita odotuksia - saan loistavan päästötodistuksen yläasteelta, kirjoitan tuhat laudaturia, pääsen yliopistoon ja valmistun ammattiin, jolla tienaan hyvin ja turvaan perheeni elämän moneksi sukupolveksi. Se fiksuksi tytöksi kutsuminen, joka tuntui ennen kehumiselta, on hitaasti muuttunut paineeksi, ja tuntuu siltä, että en riitä omana itsenäni, että koko ajan on työskenneltävä ansaitakseen minuun luottavien ihmisten kunnioitus. Ysiluokkaan asti jotenkin vain alistuin kohtalooni, panostin kouluun ja tähtäsin peruskoulun loppuun, siihen oletettuun vapauteen. Ysin aikana, kun aloin vastustamaan oletuksia, en tiennytkään, millä paikata ennen niin selvältä tuntuneet suunnitelmat. En usko taitojeni riittävän mihinkään, minkä tunnen kutsumuksekseni, ja niinpä tunnen olevani jonkinasteisella tuuliajolla, täysin tiedottomana siitä, mitä lukion jälkeen tai edes ensi syksyyn mennessä tapahtuu.
7. Pelkään sitä, että lähden tästä maailmasta jättämättä minkäälaista jälkeä - edes omaan kotikaupunkiini.Yksi ihmiselämä on kuin vihellys autiolla saarella, keskellä Karibianmeren myrskyjä. Lyhyt, hiljainen, ja pian unohdettu. Julkkiksetkin muistetaan vain seuraavan puolen vuosisadan ajan. Haluaisin tehdä jotain, joka muistettaisiin sen ainutlaatuisuudesta. Jättää jälkeni alati kuluvaan maaperään. Haluaisin, että kotikapupunkini olisi ylpeä siitä, että kasvoin siellä.
8. Pelkään salaisuuksieni paljastumista. Jos päiväkirjani jokainen ajatus tulisi julki, kukaan ei katsoisi minua samalla tavalla. Jotkut säälivästi, jotkut viha silmissä leiskuen, jotkut syvästi hämmentyneinä. En kaipaa sellaista huomiota. Kaikilla meillä on asioita, joita emme halua jakaa kenenkään kanssa, emme edes niiden, joihin luotamme. En tahdo loukata ketään sillä, toivon että se ymmärretään. Silti utelen toisilta ihmisiltä heidän huoliaan. Joku päivä se saattaa kääntyä minua vastaan.
9. Riitely on pelottavaa. Varsinkin, jos kaksi minulle tärkeää ihmistä riitelevät. Ahdistun, tunnen olevani vastuussa tai että minun odotetaan selvittävän asiat. Jos ystäväporukka ympärilläni hajoaa eri piireihin, ja kaikissa on minulle tärkeitä ihmisiä, pelkään, että jos vietän aikaa yhden kanssa, toinen ei halua enää olla ystäväni. Ahdistun, koska olen nähnyt, mihin riidat voivat johtaa. En osaa reagoida ystävieni riidellessä. Saatan olla itsekäs ajatellessani enemmän omaa asemaani kuin ystävieni välistä konfliktia, mutta joudun paniikkiin. Inhoan draamaa ja juonittelua, mutta en itsekään ole aina vältellyt sitä tarpeeksi.
10. Pelkään, etten elä. Että elämä lipuu ohitseni, että istun sisällä kunnes päiväni ovat luetut. Etten saavuta yhtäkään tavoitettani tai unelmaani. En matkusta minnekkään, en kerää muistoja, joista voi nauttia vielä jälkeenpäin. En ole elämäni lopun koittaessa se ihminen, joksi olen itseni aina kuvitellut. En läpäise esteitä, kaada muureja, murra lukkoja. Voita pelkojani.
11. Pelkään, että minua ei oteta vakavasti. Itseni nolaaminen on omasta mielestäni vain hauskaa - eilen löin pääni lamppuun viettäessäni iltaa ystävien kanssa Coffee Housessa, ja nauroin mukana. Liukastun koulun pihalla, enkä luiki pois punastellen, vaan nousen pystyyn hymyillen enkä huomioi toisten pilkkaa. Mielestäni se on hyvä taito. Itselleen nauraminen. Mutta se, ettei minun sanaani uskottaisi ollessani vakavissani, on yksi kauhukuvistani. Esimerkkinä: "Masennus on muotia." Tällä hetkellä jokainen nettisivu pursuaa kuvia ja tekstejä ihmisiltä, joiden "elämä on loputonta taistelua". Masentuneisuudesta ja keksitystä tai liioitellusta pahasta olosta on tullut tapa hakea huomioita tai ilmaista niin sanottua syvällisyyttä; näytetään, että iloisen pinnan alla ei aina paistakkaan aurinko. Se, että on joskus huonoja päiviä, on pelkästään inhimillistä, mutta nykyään kaikesta tehdään niin iso juttu. Ne, jotka tuntevat oikeaa ahdistusta joka päivä, lasketaan mukaan tähän alati kasvavaan sakkiin. "Yeah I'm smiling but inside I'm dying" olisi ennen voinut kertoa todellisesta ahdingosta, mutta siitä on tehty klisee, sanonta, jota käytetään kuvaamaan huonoa hiuspäivää. Tiedän, että asenteeni ihmiskuntaa kohtaan on melko kyyninen enkä välttämättä tiedä joidenkin kohdalla koko tarinaa, mutta yleinen huomionhaku on niin järkyttävän väärin.

Anteeksi, tää teksti on varmaan tosi masentava. Tuli vaan sellainen fiilis, että haluan olla avoin ja rehellinen. Pelkojen ei pitäisi olla tabuja tai häpeäpilkkuja ihmisessä; mun mielestä se, että puhuu peloistaan ja tunnustaa ne on loistavaa ja kypsää, ilmaisee jopa jonkin asteista älykkyyttä.

Is that your plan, to do what you can?

See what comes, see if you run..

Peace ☺ut.

Ruotsin 2. kurssi

Seuraava katkelma on suoraan päiväkirjastani, eiliseltä ruotsintunnilta...:

#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollista#MiksiV*tussaRuotsiOnPakollistaSE ON SAATANAN KIELI HurrhurrhurrhurrDurrHurrDurrHurrDurrGärrrrr;) Brainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmeltbrainmetlblarghqzöäohzigarmsuussussussusssussssus Haluunpoieespoispoispoispoispoissussaatanaspoispoissus Asserisaskarjuudajuudajuudajudajuuuuuuuuuuuuuda TÄMÄ ON MINUN AJATUSVIRTANI TÄSSÄNÄIN Mussunmussukkuulapyssyahmedsimpukkalapsimiekkoneeen miehet. Miehet on kivoja. Mutta TYTÖT ON MYÖS kissoja Valintojavalintoja hurrrrylikuumentuma luuletkonäin tiedätkö keijulaulun salaisuuden Levitä salaattisiipesi ja lennä katon läpi kohti unelmiasi. Enoleoikeastitäällä. Tämäon unta kokoelämäsiis ja meilläkummittelee olen nähnyt miehen joka katosi yhtäkkiä näenharjojajaharhojakeskelläyötäPAITSIjos se oli totta ja tottasekaioli Muuuuuuuuuuuuuuuuuutta voinkouskoaomiinsilmiini spekulaatiotaspekulaatiota laatikko - laatikkoruokaa Kaisa on vapaallajalalla jaminäen Miksi nosiksikoska minutonraahattutänne poliisifyysisinevoimineen hengästyiraahatessaanminuahuonokuntovaiolenkoniinpainava haluanakvaarioonkalojen sekaan kuplat putoaa maahan ja minäroikun kiinni pilvissä pilviin ja pilvillä, pilvessä, tahdonpilvenpäälle Kypäräpäähän ja pesäpallomaila
Peaceout -M

...joo, en tykkää siitä että mut pakotetaan tekemään tai opiskelemaan asioita. Postaan lisää järkevämpää tekstiä vähän myöhemmin. :D

Ovet and out.

ranskalainen nuorimies

Uusi vuosi, uudet vastoinkäymiset! :)

No joo. Uudenvuoden aatto oli loistava, Helmin mökillä siis oltiin minä, Kaisa, Helmi ja Tuulia. Meidän lisäksi tietysti mun pikkusiskot, Helmin pikkusisko Lissu, äiti ja Helmin vanhemmat. Valvottiin, herkuteltiin, katsottiin zombileffa ja pelattiin hitonmoinen määrä puspaa. Kiitos siitä. Ai niin, aloitin myös uuden päiväkirjan. Edellinen kesti 6 vuotta, mutta tähän asti oon onnistunut kirjoittamaan vähintään sivun joka päivä.

epäonnistuminen, mutta yritys hyvä 11.

Uuden vuoden myötä vaihtui tietysti myös jakso. Tässä jaksossa mulla on 4 englanninkielistä kurssia. Hui.. Siis art (kuvis), thinking skills ("filosofia" huomaa lainausmerkit), psychology ja business studiesin kakkoskurssi, koska luulin sen olevan pakollinen... Jota se ei vissiinkään ollut? Kapitalistit kusetti mua taas. Lisäksi vielä ruotsin kakkonen. Brrh. Joka tapauksessa onneksi joka kurssilta löytyy ainakin yksi ihminen, jonka tunnen ja uskallan siis puhua. Joka tapauksessa koulu on edelleen perseestä. Skitsoan siitä aika usein pk:ssa ja saatan skitsota piakkoin myös täällä blogissa, odottakaa vaan. Hetkenä minä hyvänsä terveen ja mielipuolisen kouluinhon raja ylittyy.

Hiuksista sen verran, että värjättiin ne Jennan kanssa joulun kunniaksi punaisiksi, ja nyt on tullut sävytettyä pinkkiä kohti. Ostin tosin pari päivää sitten jälleen uuden mysteerivärin, kuka arvaa mitä tuleman pitää seuraavaksi?

punaisina.

Toissa viikonloppuna jälleen Lurituksen voimin miehitettiin Lankarin leirikeskus. Mukana vuoden "guest star" Joaquin Escamilla, menestynyt amerikkalainen tanssija/koreografi/tanssinopettaja jne.. Joka tapauksessa loistava heppu ja sen sessiot oli tosi hauskoja varsinkin hyvässä seurassa. Oli taas ihanaa ja päristiin ja laulettiin. Ja mä ja Jummu tehtiin oma koreografia yhteen biisiin ja esitettiin se sunnuntaina kuorolle ja huoltajille. Oli ihan mahtava fiilis kun osas ne liikkeet ja teki täysillä. Ihmiset tykkäs ja jopa mua kehuttiin! Jummua nyt tietysti, sehän on syntynyt tanssijalka vipattaen (eli synnynnäinen tanssija).

Me tehdään näytelmäkerhossa näytelmä nimeltä Vaarallisia Suhteita. Se on loistava, täynnä draamaa ja komediaa, ja Annukka (meidän ryhmän ohjaaja) on tehnyt siitä täydellisen sovituksen. Meidän koko ryhmä tietää, että tästä tulee spektaakkeli. Kaiken lisäksi, sain juuri sen osan jota toivoin: olen nuori, hyvin kasvatettu, ujo ja rakastunut ranskalainen nuorimies, herra Danceny. Jokin siinä hahmossa on vaan niin ihanaa, ja uskon pääseväni hyvin sisään sen hahmoon ja ymmärtäväni sitä. Ihanaa saada unelmaosa. Motivaatio on tietysti korkeammalla kuin viime vuonna, kun olin Aimo Airaksinen, vanha ja raihnainen. Tästä tulee hyvä. Tästä tulee paras, just sopivan loistava. Pelottaa se, että mun pitää aloittaa koko esitys laulamalla.

Viime aikoina on jotenkin ollut tosi outo olo, niinkuin odottaisin, että jotain tapahtuu. En tiedä yhtään, mitä, mutta jotain. Sen takia annan kaiken vaan jumittaa paikallaan, en tee mitään ylimääräistä, odotan vaan. Pitäis jaksaa niin paljon asioita. Koulu, läksyt, aineet, esitelmät, kokeet. Kuoro, laulut ulkoa, pirteänä mukana. Teatteri, ilmaisuvoima, vuorosanat, rohkeus. Sosiaalinen elämä, yhteydenpito, puheenaiheiden keksiminen, asioiden yhdessä tekeminen, ihmisten tapaaminen. Piano, soittoläksyt, tekniikka. Asioiden loppuun asti vieminen. Asioiden aloitus. Kaikkensa antaminen. Elämästä nauttiminen? Ja kaiken lisäksi pitäis vielä jaksaa omaa itseään. Peilistä vastaan katsoo muukalainen. Muistan, kun pienenä lapsena katsoin peiliin. Tuijotin syvälle silmiini. Jostain syystä tuntuu, kuin silmät olisivat ainoa asia minussa, jotka eivät ole muuttuneet. Ilman niitä en tunnistaisi omaa peilikuvaani.

Se siitä aiheesta, anteeksi että tulee taas kilometreittäin tuhtia tekstiä. Pian on mun synttärit! Täytän 17. En tiedä, muuttaako se mitään. Ei tunnu siltä että muuttaisi. Pitäisikö tuntua siltä? Joka tapauksessa juhlitaan jo tänä perjantaina, koska saadaan silloin koko talo itsellemme :) siinä jotian, mitä odottaa. Syntymäpäivä ei kyllä ole tämän mystisen odotuksen tunteen aiheuttaja. Kyllä sen huomaisi. Pohdituttaa kovasti, mikä se on. Mitä nyt on meneillään, mieli?

And I loan you my wings, and I'm offering all of me

◎ver and out.